— Mutta pelkäät minun väsyvän. Itse en sitä tässä tapauksessa pelkää.
— En sitäkään, mutisi Erkki. — Mutta jos täällä sillaikaa linnan huovit hyökkäävät ja syntyy taistelu, silloin näyttäisi siltä, kuin olisimme me livistäneet pakoon…
— Se on totta, myönsi Mikko nolostuneena. — Ja voimmeko kavaltaa joukkomme, juuri kun ne joutuvat tulikokeen eteen, sehän olisi kunnotonta…?
— Vai mieluumminko antaisimme kostonjanoisen Koskipään polttaa kotimme, virkkoi eräs Sysmän miehistä. — Ja tehdä muita pillojaan…?
— Niin, se olisi jos suinkin estettävä…
Mikko seisoi tuokion siinä talvitiellä kuin kahden tulen välissä, tuijottaen levotonna Sysikorven miehiin. Mutta silloin taas hymähti Leinosen Matti lempeästi ja helpottavasti:
— Eihän ole vielä tietoa siitä, hyökkäävätkö Tavastin huovit tänne ja milloin, eikä me sitä taistelua voida ratkaista. Siihen nähden voimme kyllä lähteä aavalle selälle hiihtämään. Mutta onko siitä enää apua, se on toinen asia.
— Koettakaamme kuitenkin, kehoitti nyt Erkkikin, joka hänkin täysin tajusi papillisen ystävänsä hädän.
Sama ajatus oli samoihin aikoihin ruvennut kytemään muutamain muittenkin Sysikorven miesten mielissä, kun he tiedustajilta olivat kuulleet Koskipään Sipin retkestä, ja he olivat valmiit hekin heti lähtemään pitkälle hiihdolle uhattuja kotejaan varjelemaan. Kuri oli jo siksi höltynyt talonpoikain leirissä, että kukin tuli ja läksi partiohiihdoille milloin halusi, eikä toiset kyselleet, minne te hiihdätte. Vitkastelematta lähtivät Sysmän miehet nyt matkalle varustautumaan, hakemaan majapaikoistaan kontit selkäänsä ja kirveet vyölleen ja nousemaan suksilleen. He katselivat sitä tehdessään vain vähän epäillen koilliselle taivaanrannalle, josta puski vihasenlainen viima ja josta lumia rupesi heittelemään, mutta eivätpä he pientä lumipyryä olleet tottuneet säikkymään.
Kiireesti vaihtoi Mikkokin pappilassa papillisen pukunsa talonpoikaiseen, lyhyeen lammasnahkaturkkiin, veti kallokkaat jalkaansa ja nousi Erkin hankkimille suksille. Keveästi ne tuntuivat taas luistavan kuivalla lumella, mielikin ikäänkuin keveni, kun hän sauvoillaan sysäytyi luisumaan myötämäkeä alas jäälle, jossa toiset häntä jo odottivat. Ja tuo kymmenen miehen joukko lähti tasaisesti ja varmasti painamaan avointa Päijännettä kohti, pelastamaan, jos vielä mahdollista, sen takana olevia kotejaan ja omaisiaan.