— Sitäpä tässä juuri aprikoimme, halusimme sinunkin neuvoasi kysyä. Jos solkenaan hiihtäisi tästä selän poikki suoraan Sysikorven rantaa kohti, silloin voisi sinne ehkä vielä ehtiä ennen huoveja, jotka kiertävät rantatietä pitkin ja joiden täytyy ratsujaan syöttää. Silloin saataisiin koettaa kotikylää puolustaa.
Mikon rinta rupesi voimakkaammin aaltoilemaan. Hän sopersi:
— Jos lähdette sinne hiihtämään, silloin tulen minäkin mukaanne.
— Sen arvaan, hymähti Matti surunvoittoisesti, tuntien monista oireista nuoren tyttärensä ja Mikko-papin salaisuuden. — Mutta osaatko hiihtää ja jaksatko?
— Osaan kyllä, olen sitä lapsena paljon harjoitellut. Ja jaksan, — minä tahdon nyt jaksaa, minun täytyy jaksaa!
Sysmän ruttoliikkeinen nimismies näytti silloin tekevän rohkean äkkipäätöksen:
— Siis lähdemme hiihtämään, otamme vielä muutamia naapureita mukaamme. Mutta jos lähdemme, lähdemme viipymättä, — täpärällä on kyllä ilmankin aika!
Toiset innostuivat heti, ainoastaan Erkki Pentinpoika näytti vähän vielä epäilevän.
— Mitä mietit, Erkki, tietysti tulet mukaani? kyseli Mikko.
— Tietysti tulen, mutta…