— Niin, toimi tarmolla, mutta harkitse ensin…
Maunu-piispan terveet neuvot ne taas voitolle pääsivät, kun siinä jälleen rauhallisemmin keskusteltiin ensi tehtävistä. Paljastaakseen Kristerin hankkeet päätti Kaarlo lähettää Olavi Niilonpojan käymään Suomen aatelisten puheilla ja sitten Viipurissa asti, viemässä marskin terveiset, että ellei Krister mielisuosiolla ja enempää vikuroimatta luovuta Viipuria Kaarlolle, tulee viimemainittu aseväellä omansa ottamaan. Mutta Tukholmaan purjehtimaan päätti marski viipymättä, vielä samana päivänä, päästää vitjojaan jo repivän "Merikarhun", viemään kuninkaalle marskin kirjallisen vastauksen, jossa hän myöskin lupasi tulla mieskohtaisesti haasteeseen vastaamaan, joskin aikaa ja tapaa ilmaisematta. Mutta jo muutamia päiviä myöhemmin aikoi hän itse koko laivastollaan ja Turun linnan miehistö mukanaan seurata sananviejälaivaa Ruotsiin, — ajakseen asiansa sillä ponnella ja väellä, että herrat uskoivat hänellä kyntensä vielä tallessa olevan. Ja sillaikaa kun nyt juhla-ateria syötiin Turun linnassa, lennähtivät jo käskyt oikealle ja vasemmalle valmistamaan näiden päätösten toimeenpanoa.
Aamiaisen jälkeen oli marskin tavallinen aika ottaa vastaan anojia ja asiamiehiä, jotka heti sen jälkeen, kun hän oli Turkuun asettunut, olivat tottuneet hänen puoleensa kääntymään, — harvoin hän avutta tai hyvättä neuvotta asiamiehen luotaan laski. Siellä oli nytkin asesalissa useampia odottamassa, ja vaikka marskin mieli tällä hetkellä oli levottomana toisaalle kiintynyt, laski hän niitä nytkin puheilleen.
Sieltä tuli Porvoon saariston kalastajia valittamaan sitä hävitystä, minkä heille tekivät vitaliveljesten ryöstölaivat, joita lakkaamatta Suomenlahdella risteili ja jotka vielä saivat suojaa Raseporin linnassa. Tämän linnan herra, juro ja itsepäinen mies, joka ei mistään esivallasta välittänyt, vaan yhä mertarosvoilevaa Eerikki Pommerilaista kannatti, oli marskin setä, ja Kaarlo lupasi käyttää kaiken vaikutuksensa setäänsä, että tämä toki alustalaisiaan suojelisi. Toinen asiamiesryhmä oli lähetystö Rauman porvareita, jotka tulivat pyytämään kaupunginoikeuksia uudelle yhteiskunnalleen. Kaarlo tunsi jo ennakolta heidän asiansa, jonka hän oli harkinnut oikeaksi, ja hän myönsi Raumalle samat purjehdus- ja kauppaoikeudet kuin oli Turulla. Ja tyytyväisinä palasivat nämäkin asiamiehet kotipuoleensa kehumaan marskin hallintoa.
— Onko vieläkin asiamiehiä? kysyi marski näiden poistuttua vähän kärsimättömänä, sillä hänen mielensä paloi toisiin tehtäviin. Ovihuovi ilmoitti, että vielä pyrki eräs lähetystö Sisä-Suomesta marskin puheille. Silloin nousi Eerikki-ritari, joka tuskastuneena odotti marskia päättämään Tukholmaan otettavasta miehistöstä, ja huudahti:
— Nyt ei enää ole aikaa talonpoikain ruikutuksia kuunnella, tulkoot syksyllä!
Mutta vanha piispa oli käynyt uteliaaksi ja kyseli ovihuovilta talonpoikain asiaa. Ja kun tämä kertoi talonpoikain puhuneen joistakin takamaariidoista, niin huudahti piispa marskille:
— Ei, näitä asiamiehiä älä lähetä pois heitä kuulematta, heidän asiansa vaatii kaiken huomiosi. Minä olen heille itse luvannut, että juuri sinä tahdot ja voit korjata sen laajapohjaisen pahan, johon heidän valituksensa perustuu.
Marski tunsi jo osaksi entuudestaankin tämän erämaakysymyksen, josta piispa hänelle nyt lyhyesti kertoi. Jo lapsuudessaan Viipurissa oli hän noista korven kahakoista kuullut puhuttavan, ja valtionhoitajana hän oli käsitellyt talonpoikain valituksia samasta asiasta, vaikka se muitten huolien vuoksi sitten oli siellä siimekseen häipynyt. Heti hän nyt oivalsi, minkä suosion tämän kysymyksen selvittäminen taas saattoi hänelle talonpoikain keskuudessa tuottaa. Ja kun sydänmaan lähettiläät kohta hänen eteensä tuotiin, tervehti hän heitä sillä rohkaisevalla, ystävällisellä tavallaan, jolla hän aina heti talonpoikain sydämet ja luottamuksen voitti.
Heitä oli kolme miestä: Suopellon vakava Sipi, Karmalan nuori Lauri, joka kuuluisan eräsukunsa edustajana oli korvenlaitalaisten luottamusmieheksi nyt päässyt, ja kolmantena Sysikorven kirkkoherra, joka oli laatinut Hämeen talonpoikain valituskirjan ja sen vuoksi asiamieheksi oli valittu, vaikkei hän muuten kansan erityisessä suosiossa ollutkaan.