Tämä viittaus hämäläisten vihattuun eräjohtajaan leiskautti uuteen tuleen savolaisten jo kuumenneet veret, ja uhittelevana läheten virkahti savolaisista yksi:
— Niitä penikoita on vähän nokitettava!
Hämäläiset olivat käyneet vakaviksi, he näkivät toden olevan kysymyksessä. Kehään he asettuivat Laurin ympärille, jonka kimppuun savolaiset erityisesti pyrkivät. Eikä Heino-poika enää voinut hillitä kiukkuaan, hän huudahti:
— Tulkaa, ne penikat osaavat purra niinkuin ukkokin, jonka hampaat tunnutte tuntevan!
— Purepas, maitohammas, karjaisi siihen tuo lähinnä seisova riidan aloittaja ja iski samassa nyrkillään Heinoa vasten suuta, niin että veri turskahti ikenistä ja poika tantereeseen kepertyi.
— Pure nyt, hampaaton nulikka! ilkkui iskijä. — Ja tulkaapa vielä kerran kalajärville, niin saman kyydin saatte kaikki!
Toisetkin savolaiset kävivät kiihoittuneina vieraisiinsa käsiksi. Mutta jo olivat nämäkin aseen käteensä löytäneet ja Suopellon Sipi astui esiin halkoa heilutellen ja virkkoi:
— Näinkö Savossa on tapana kohdella vieraita, jotka aseitta kylään tulevat. Hyvä, nyt tulkaa, mutta kaatua tässä pitää useampia Savon miehiä siihen, mihin meitä yksi!
Savolaiset taittoivat aidasta aseita ja toiset hakivat pirtistä kirveitään, — kaikki huusivat ja melusivat.
Tällä kohdalla se oli piispan kotikappalainen ohi kulkiessaan kahakan nähnyt ja kiiruhtanut siitä pappilaan sanaa viemään. Mutta sillä välin kiihtyi jo tora ilmi tappeluksi, seipäät sinkoilivat molemmin puolin, verta vuotavana juoksi viereiseen Kylliäisen taloon eräs savolainen, joka halosta oli iskun niskaansa saanut, yleinen meteli ja juoksu vallitsi taloissa ja kylätiellä.