— Puoliska punssia, laupias neiti!
— Kaksi kuudenkymmenen pennin tuutinkia…
— Lisää olutta!
Semmoisia ääniä kuului tiheään alakerran isommasta salista. Pitkä pöytä oli siellä keskellä lattiaa. Sen päällä oli asetteja, vesikannuja, sokeriastioita, laseja, kuppeja, pikareita, sikaarin pätkiä ja paperossin poroa kirjavassa epäjärjestyksessä; värinsä olivat muuttaneet ennen valkoiset pöytäliinat. Ympärillä istui nelisenkymmenlukuinen nuorukaisjoukko.
— Kulta Anni, vesi on kuivunut kannusta, virkkoi muudan pöydän päästä, ojentaen kirkasta haarikkoa, ja muikeasti hymyili hän neitoselle, sivellen tuskin näkyviä viiksiään.
— Kippis, pannaan pohjaan, törähti eräs paksu silmälasiniekka vastapäätään istuvalle, ja siemasi lasista loput. — Kas niin, nyt uutta, armas Annuskani.
— Anni, tule tänne, tänne näin, viereeni, minulla on salaisia sanottavia, houkutteli toinen keikari ja yritti kierasta käsivartensa neidon solakan vartalon ympäri; mutta sukkelasti pyörähti tämä syrjään. Äänekkään naurun esineeksi joutui keikarin onnistumaton yritys. —
Virallinen puoli N.S.:ssä oli lopussa, ainoastaan maininkeja siitä vain enää tuntui kahdenkeskisissä keskusteluissa siellä täällä pöydän kupeilla. Kysymyksenä oli ollut valmistava keskustelu erääseen vaaliin, josta voittoa pidettiin hyvin epävarmana, elleivät kaikki sen puolueen miehet yksimielisesti, yksimiehisesti käyneet asiaan käsiksi. Ei ollut kysymystäkään, että kellään yksityisellä siinä seurassa olisi saanut olla asiasta eri mielipidettä. Jos joku semmoisen toi esiin, arveltiin hänen tahtovan loistaa itsenäiseksi tekeytymällä — eikä se arvelu useinkaan sattunut harhaan. Sillä kysymys ei ollut henkilöistä eikä yksityisasioista, vaan periaatteista. Ja sillä neuvoin ne asiat saatiin jullilleen kulkemaan.
Agitationitoimikunta oli valittu ja sille määrätty kovat ohjesäännöt: joka mies oli saatava valitsemaan, muuten… Niin, ja kehoitus painettuihin vaalilippuihin oli laadittu: tietäköön jokainen, mitä hän on velvollinen puolueelleen, tietäköön, että tästä vaalista ei riipu ainoastaan sen hetken voitto, siitä tulee näkymään, mille kannalle asiat kallistuvat yleensä ylioppilaspiireissä ja samalla koko maassa. Niin laillista syytä ei ole, että se oikeuttaisi vaalitilaisuudesta poissaolemaan.
Tämmöiseksi se kehoitus oli laadittu, ja tiedettiin, että vastapuolue oli painattanut yhtä jyrkän — mutta keltaiselle paperille. Ja tuohan se mieliä oli kiihoittanut. »Meidän täytyy voittaa!»