— He, he, he! — Nyt Juhanaa jo nauratti tosissaan.
— Sic transit! Siinä oli minun uneni! Milloin Hellaaseen ensi kertaa menet?
— Ei se päivä valkene. — Eli menen, menen kiusallakin. Miks'en menisi? Siellähän se minun paikkani onkin. Sinne juomaan, rylläämään, viekottelemaan, halailemaan, suutelemaan, tietysti, — niinkuin muutkin. Siihen minäkin kelpaan, muuhun en. Kun tässä loassa kerta on, niin pitäähän siinä rypeä. Tämä maailma on hapannut, ja minä olen siinä samassa happamessa — siitä ei pääse erilleen.
— Hellaan lasitpa sinulla on kumminkin silmillä. Ota järjen päästä kiinni taaskin poika! Ja nyt tule syömään, matami äsken jo käski.
— Läskiä ja puuroa — söinhän sitä eilenkin.
V.
Kevätaika se on huvitusten aikaa. Iloisampaa puoltansa tarjoaa luonto ja elämä, ja ilomielin käypi ihminenkin tähän tarjottuun, valoisampaan puoleen käsiksi. Etelämailta, Niilin rannoilta rientävät laululintuset, leivot ja peipposet pohjolaan, ja etelästä kai, ehk'ei juuri Niilin rannoilta, saapuvat posetiivitkin pihamaillemme uudella vauhdilla vääntelemään vinkuvia säveleitään. Nämä säveleet ja keskipäivän heloittava paiste ajavat ihmiset ulos huoneistaan nauttimaan unestaan heräävän luonnon nuorteutta ja turmelemaan jalkineensa likavesilätäköissä. Kevät tekee lopun talven pitkistä, ikävistä puhteista, säästää kaasua ja kynttilöitä, sulkee luistinradat ja pakottaa nuorison nousemaan ylös aamulla ani varain hankiretkille lähteäkseen. —
Arkadiateatterin edustalle sitä piti kokouduttaman jo kuuden aikana, täsmälleen. Kelkkoja mukaan, mutta ei evästä; siitä on niin paljon puuhaa ja sotkua, teelusikat ja veitset katoavat ja vaihtuvat, ja se on sitäpaitsi niin epärunollista, maalaismaista.
Vähitellen siihen alettiinkin keräytyä pienissä joukoissa. Uni oli vielä useammassa silmässä; eivät ne silmät tahtoneet oikein auki päästä, mutta arastelivat lumen kirkasta kiloa. Ääni oli karkea ja herkkä katkeamaan öiseltään, ja vilun väreitä risteili ruumiissa, kun ne suoraan lämpöisen peiton alta tulivat ulos aamukylmään.
Ensiksi siinä käteltiin ja haukuttiin toisia, jotka viipyivät. Kaikki he olivatkin tuttavia jo vanhastaan, lapsuudesta saakka, sillä he olivat kaikki kotoisin samasta kaukaisesta pienestä koulukaupungista, josta ajan pitkään olivat Helsinkiin soluneet, — sinnehän useimpien sivistyneiden pitää päästä jos mitä varten, vähäksikään aikaa. Mutta paljon he olivat vierautuneet toisistaan myöhempinä aikoina, kun harvoin olivat yhteen yhtyneet ja kun eri oloihin olivat joutuneet. Siksi nyt olikin moinen yhteinen retki koetettu saada toimeen, jotta vielä virkoaisivat entisten aikojen hauskat muistot.