Ihastus oli yleinen. Nuorimmat se hurmasi kerrassaan ja valtasipa vanhemmat muassa olleet neitosetkin, jotka jo pitivät itseään ja joita etenkin muut pitivät palovakuutettuina liikanaista huvituksen ja tanssin kiihkoa vastaan. Melkeinpä tanssien siinä erottiin. Yksin juro Juhanakin kynsiskeli korvallistaan arvellen, että joko peeteli pitänee lähteä tanssikouluun vielä vanhoilla päivillä ja jäykillä säärillä.
Nyt piti valmistautua »paaleihin». Lassi meni suoraan hienoimmalle räätälille ja osti valmiiltaan uudet ja aivan uusmuotiset vaatteet ja kirjoitti kotiin, että rahaa pitäisi tulla viljemmälti, sillä kun hän nyt oli tullut seurustelleeksi kamreeri Hallmanin perheessä ja muissa pääkaupungin hienoimmissa piireissä, niin sitä vaatteisiin ynnä muihin tarpeihin kului runsaammalti. — Ja hän tiesi, että rahaa piti tuleman. — Eljas osti harmajat hansikkaat, ja Juhana ajatti partansa parturilla, että kerrankin ihmeeksi tulisi hyvä. Ja niin täydessä tällingissä astelivat he illan suussa kaikki kolme kamreerin eteiseen, yhdessä Antin sisaren kanssa, joka Sylvian luona muutoinkin seurusteli ja tiet tunsi.
Retkeläiset olivat luulleet, että kutsut olivat yksin heitä varten. Pettyivätpä he siis, kun tapasivat muitakin vieraita, outoja ja komeita, ylpeitä isoisia, joiden seurassa tuntui äkiksestään tukalalta olla, kun ei niin tarkalleen tiennyt, miten pitäisi istua ja seisoa ja yleensä käyttäytyä.
Siellä oli neitosia, joiden hienous ja korkea suku jo ihon läpi kuulti, oli herroja, joiden pukimille ainoastaan Lassin uudet vetivät vertoja. Tuli jo pari upseeriakin helisevin kannuksin ja vahatuin viiksin ja kielet sukkelina ruotsiksi lirkuttamaan. Nepä tiesivät miten olla piti. Emännän kättä he suutelivat, isännälle osasivat mieliksi puhella, tyttöjä naurattaa ja pikku veljeä nostivat kattoa kohti; kaikki he voittivat. Mutta toisia vieraita eivät olleet näkevinäänkään, ennenkuin isäntä esitteli, jolloin kilauttivat kannuksia. Toisen tunsi Eljas, Lendau nimisen; se oli sama mies, jonka käsivarsi silloin yhtenä iltana oli näyttänyt kiertyneeltä Hellaan Annin varrelle.
Kovin se aluksi tuntui juhlalliselta, mutta mukiin meni sentään illan pitkään. Tanssimaan kun ruvettiin, niin pyörittiin oikein sydämen halusta, — olihan siellä kotipuolen tuttavia ja välipä muista. Upseerit ja muut oudommat herrat eivät käyneet kuin väliin aina pyöräyttämässä talon neitosia ja Helsingin ryökkynöitä; se muka ei ollut aivan hienoa tuo tuommoinen innokas tanssi hikeen asti, eikä terveellistäkään, ja sentähden he ovelta usein arvostelivat hienolla pilkalla maalaiskeltanokkien innostusta. Ja isännän huoneessa oli juotavia valita.
Eljas ja Sylvia olivat jo ensi valssissa sopineet toisesta »franseesista»; sehän se onkin loistokohtana aina tanssiaisissa. Vastapäätä tanssi Lassi Antin sisaren kanssa eivätkä he muusta seurasta paljon tienneetkään. Sylvia kertoi Eljaalle panneensa painoon ne vuokot säilytettäviksi; niihin näet yhtyi niin monta hauskaa muistoa hupaisasta retkestä. Eljas kehui tätä iltaa vielä hauskemmaksi, ja kun Sylvian rintakukkavihosta muudan oksa sattui taittumaan, sai Eljas pitää sen omanaan. Ja taas muistelivat he entisiä aikoja — niitä on aina niin lämpöistä palautella mieleen, — muistelivat, kuinka he ensi kertaa yhdessä olivat tanssineet lapsina vielä, kuinka Eljas ei ollut osannut muuta kuin polkkaa hyvin niukasti, niin että hänen tahdissa pysyäkseen oli täytynyt laskea yks, kaks, kolm, ha-ha-haha… Pahuus kuin se meni tuo aika! Tanssi oli lopussa. Mutta vielä oli kevättä pitkälti, vielä saisivat he monet hypyt hyppiä, monet lystit yhdessä pitää, ja Sylvia esitti, että he pian taas tekisivät hankiretken ja että he kotipuolen tuttavat tiheämmin seurustelisivat, — hän puolestaan ei paljon välittänyt noista pääkaupunkilaisista, joita isä ja äiti olivat pitäneet velvollisuutenaan pyytää tanssiaisiin.
Sen jälkeen syötiin, ja syötettiin, ja syönnin päälle taas tanssittiin — kauan. Eikä sitä olisi kukaan hennonut katkaista, elleivät nuo vanhemmat neitoset vihdoin olisi, huomaten isäntäväen hienoja viittauksia, päättäväisesti nousseet ja jyrkästi vaatineet poislähtöä. Täytyi siis lopettaa. Mutta ensin piti vilvoitella pikkuisen, ja sentähden, sillävälin kuin toiset lopettelivat lasejaan isännän kamarissa, kävelivät hankiretkeläiset verkalleen salin lattiata. Siinä mietittiin uutta hankiretkeä ilojen jatkoksi.
— Tällä viikolla meidän vielä pitää saada se toimeen, puhui Sylvia, joka varsinkin oli asiasta innostunut.
— Niin, mutta pitäisi saada toimeen semmoinen, jossa voitaisiin tanssia, jatkoi hänen nuorempi sisarensa, joka ei läheskään ollut saanut tanssinhaluaan tyydytetyksi.
— Hei, minä tiedän, virkkoi Eljas ja napsautti sormiaan. — Me kävelemme Oulunkylään asti hankea pitkin, tanssimme siellä ja syömme aamiaista ja tulemme junalla takaisin.