— Niinpä näkyy.— Ei ollut Eljas katsellut sinnepäinkään, mutta nyt piti hän velvollisuutenaan tarkata seurattavansa neidon puhetta. — Siellä seisoi Anni Hellaan parvella puistelemassa pöytäliinoja; hento, notkea vartalo kuvastui selvästi tuttavana kirkkaassa päivänvalossa, ja käsi oli nostettu silmille varjostamaan niitä paisteelta. Tarkasti hän tähysteli, ja kun Eljas nosti sinnepäin silmänsä ja katseet osuivat vastakkain, punastui poika. Tuon liekö Sylvia huomannut, koska kysäisi:
— Tunnetteko hänet?
— En… Mikä lie palvelija eli myyjätär. — Välinpitämättömästi koetti hän vastata, mutta kovin siinä olisi hänellä ollut kiusallinen asema, ellei samassa olisi rakennuksien suojaan siirtynyt Hellas ja ellei Lassi uudella hulluttelullaan olisi kääntänyt kaikkien huomiota toisaalle.
Kohta oli joukko päässyt lasitehtaan luo ja siitä suoraan poikettiin metsään, juostiin kilpaa, hypittiin, telmittiin; hanki kantoi mainiosti ja ilma tuntui niin raittiilta ja kepeältä, että eivät jalat tahtoneet maassa pysytellä. Mäkeä laskettiin, vedettiin toisiaan ja kaadettiin kelkat tahallaan ja naurettiin, juostiin kukkulata ylös, toista alas pitkin kenttiä ja harjanteita, ohi Alppilan viiletettiin, ja vasta metsän sydämessä etäällä istahdettiin hangelle, kiville tai kannoille levähtämään. Posket punottivat ja keuhkot läähättivät, rinnat kohoilivat ja silmät paloivat iloa. Ja kun Antti tarjosi vastoin kieltoa mukaan otettuja leivoksia seurueelle, niin ne syötiin semmoisella maulla, jotta olisipa ollut enemmän!
Siinä levähdettiin ja levähtäessä leikittiin. Leikkien pääasiallinen tarkoitus ja niitten huvittavainen ominaisuus lienee se, että ne ovat jonkinlaisia esikuvia elämästä. Ja varsinkin eräs elämän tärkeistä pykälistä, avioliitto, otetaan niissä mielellään kuvaannollisesti esiteltäväksi. Niissä näet monessakin yhdistellään parittain ihmisiä; mutta usein niissäkin sattuu, etteivät parit oikein »passaa», — eivätkä ne muuten olisikaan elämän todellisia kuvia. Niinpä nytkin. Juhana joutui istumaan kannon nokkaan hienoisen Sylvian viereen ja oli hyvin onnettoman näköisenä, kun ei tiennyt mitä hänen siinä oli tehtävä, joten luonnollisesti tekikin kaikki nurin. Ykstotinen Julia osui Lassille pariksi, ja tähän vaikutti se niin masentavasti, ettei Lassi koko leikin aikana hoksannut yhtään sukkeluutta, ei edes tyhmyyttäkään. Antille tuli sisar neitoseksi. Ja päällepäätteeksi jäi Eljas ihan parittomaksi, vaikka monikin häntä olisi rinnalleen halunnut, ja hän itse kiroili Juhanan onnea.
Hän käveli siis hiukan pahantuulisena männikköön, asteli siellä yksikseen verkalleen kukkulan etelärinnettä. Paikotellen oli jo lumettomia täpliä, ja muutaman kiven kupeelta löysi Eljas sinivuokon, kevään ensimmäisen, pienen tosin ja kalpeaksi jääneen, kun oli liian aikaisin uskaltanut nousta kinosten sekaan kasvamaan. Sen hän poimi ja pari muuta, useampaa ei löytänyt, vaikka haki tarkasti ja laajalta. Mutta tyytyväinen oli hän siihenkin, ja kun hän iloisena taas kävi toisten seuraan, jotka jo olivat uuteen leikkiin ryhtyneet, mihin hänkin pääsi osalliseksi, tarjosi hän hymyillen kukkasensa Sylvialle, joka oli häntä kiiruhtanut parikseen pyytämään — parittain näet taaskin oltiin, eipähän ilman. Tyttö kiitti ihastuneena ja uuden innostuksen valtaamana riensi koko seura, unohtaen leikit, vuokkojen hakuun. Mutta useampaa ei löytynyt: Sylvia oli ainoa kukkarinta ja ylpeä siitä.
Mutta jo oli aika palata, sillä hanki uhkasi pudottaa. Pitkänsillan kautta mentiin takaisin ja retkeen tyytyväisinä saavuttiin kaupunkiin; kävellessä tuumattiin panna toimeen jotakin uutta yhteistä hauskuutta. Ennenkuin kuitenkaan ohjelmasta päästiin selville, oltiin jo Fabianinkadulla kamreerin talon edustalla. Sylvia juoksi ensin yksin sisälle ja käski toisten odottaa, hän ei viipyisi kuin minuutin, kunnes tulisi takaisin hyvästelemään. Meni niitä minuutteja kymmenenkin, mutta ilosta säteilevänä hän hyppäsikin portaita alas ja julisti sanomattomalla riemulla, että isä ja äiti olivat käskeneet hänen pyytää huomisillaksi heille kaikki retkeläiset teetä juomaan.
— Ja pienen polskankin lupasivat, mutta minä uskallan vakuuttaa, että ei se tule olemaan niin aivan pienikään.
— Ihmeen hauskaa! Siitäkös lystit tulee! Kiitosta monta!
— Tulkaakin ajoissa, ja välttämättä kaikki.