Ja kamreeri kertoi, mitä oli luutnantilta kuullut, eikä suinkaan valkaissut tämän sivelemää pohjaväriä.
— Ja samanlaisia ovat kaikki. Onko se sopiva seura… No, no älkäähän nyt itkekö, tehän ette tienneet, eikähän se vielä niin vaarallista ollut. Mutta pitää olla arka nimestään ja arvostaan, kun kerta on asema yhteiskunnassa. — Lauhtuneena ja tyytyväisenä päätökseen sytytti isä sikaarin ja käveli huoneeseensa.
Tytöt itkasivat pikkuisen rauenneita toiveitaan, kun kaikki uneksitut keväthuvit kuivuivat, mutta lohduttausivat pian kiirehtiessään valmistautumaan tansseihin sunnuntai-illaksi. Sylvia suri sentään kauemmin aikaa, itki vielä sängyssä maata pantuaan ja oli alakuloisena kokonaista pari päivää, sekä haaveksi saaneensa jo tuntea palasen elämän todellisuutta. Pirstoihin oli mennyt hänen ideaalinsa, — hän oli jo melkein Eljasta rakastanut. Mutta nyt hän päätti karkoittaa tykkänään mielestään Eljaan kuvan, tuon kurjan, joka ei ollut sen arvoinen, että häntä ajattelikaan. Nyt hän ymmärsi, miksi toiset olivat hänen Hellaaseen menemistään ilveilleet, nyt tiesi hän, kuka se nainen oli ollut Hellaan parvella, nyt tajusi hän koko sen ruman kavaluuden. Sentähden, kun hän eräänä päivänä näki Eljaan tulevan vastaansa kadulla, hymyssä suin ja nähtävästi aikeessa puhutella, hän tuskin silmän liikkeellä kylmästi vastasi tervehdykseen, niin että mies jäi naama pitkänä takaapäin töllistelemään.
Lassi tuli sopimuksen mukaan sunnuntaina ilmoittamaan, että Oulunkylässä huoneet oli tilattu, että Antti oli ostanut viuluunsa varakielet ja että siis aamulla oli kokouduttava Arkadian portaille puoli kuusi. Mutta kohta hän jo äimistyi ja sanattomaksi jäi siitä kohtelusta. Tyttöjä ei näkynyt, ei kuulunut — Lassi oli toivonut hupaista illanviettoa perheen keskuudessa — ja isännän kamarissa, johon hänet käskettiin istumaan, oli kovin tukalata. Ei kamreeri eikä hän tiennyt mitä sanoa, istuskelivat vain siinä vastakkain.
— Ne on jo huoneet tilattuna Oulunkylässä, sopersi Lassi vihdoin.
— Vai niin, vai niin. Pankaa tupakka. Me olemme tästä lähdössä kamarineuvos P:lle tanssiaisiin… Me lähdemme jo kohta. — Kello ei ollut kuuttakaan.
— Ohoo. Ja tekö sanotte neitosille, että aamulla…
— Minä sanon, että ne eivät lähde mihinkään aamulla eikä illalla. Niin, se tahtoo sanoa, he lähtevät illalla kamarineuvos P:n luo tanssiaisiin … jo kohta.
— Yhy.
— Niin, täällä oli luutnantti Lendau, ja minä olen kuullut … kerrotaan koko kaupungissa että te, eli se herra, se pitkä ruskeatukkainen, se…