Tiesihän se jo Antti. Oli kuullut sisareltaan, jolle Sylvia oli kertonut, ettei heitä haluttanut seurustella kaikenlaisten kanssa, ja oli lausunut ihmettelynsä Eljaan julkeudesta ja röyhkeydestä. Ja niistä ikävistä asioista se oli nyt Antti tullut juttelemaan.
Kolmissa miehin he nyt istuivat siinä ja miettivät kovaa kohtaloaan. Kovin oli heille nolosti käynyt. Lassi varsinkin tempoili ja haukuskeli etenkin Eljasta, muistellen hyvin tarkkaan, kuinka hän oli maneesissa varoittanut. Antti ei Eljasta ahdistanut, oli vain kummissaan äkkinäisestä käänteestä ja pahoitteli hukkaan menneitä humaloita. Eljas istui äänetönnä, tuijotti maahan ja mietti. Äkkiä kavahti hän, tempasi lakkinsa ja virkahti:
— Pojat, lähdetään Hellaaseen.
— Eikö lie selvintä, tuumasi Lassikin, joka jo moneen kertaan oli purkanut sisuansa.
— Niin lähdetään, kehoitti Anttikin. Mitäpäs se istumalla ja hautomalla paranee. Kun ei meidän seurastamme huolita, niin haetaan itse seuramme.
— Hellaan Anni, vanha tuttu, hyvä juttu. Hänhän se on Eljaalta paperit pilannut, lohduttakoon nyt vuorostaan.
— Hyvin olet sinäkin, Lassi, lohdutuksen tarpeessa. Mutta viina se huuhtovi huolet pois…
Niin lähdettiin siis! — Eljas työnsi toiset ulos ja tuli itse jäljestä.
Paljon sitä viinaa käytetään suruja ja huolia hetkeksi karsimaan mielestä. Sillä vaikkakin ne kohta taasen uudella vauhdilla palaavat, niin on suloista, lohduttavaa kumminkin, jos kuin lyhyeksi ajaksi päästä vapaaksi ajatuksesta, joka muutoin herkeämättä kaivelee mieltä ja kummituksena sielussa pyörii nukkuessa ja valveilla.
Sitävarten ei Eljas kumminkaan nyt ehdottanut Hellaaseen menoa. Hänessä heräsi vain äkkiä halu mennä katselemaan, minkälaista siellä nyt Annin eläminen oli, vieläkö tuo muisteli häntä ja heidän menneitä houreitaan ja teeskentelikö tuo vielä viatonta pelastettavaa. Ennen oli hän kammonut ajatustakin uudistaa tuota tuttavuutta, nyt hänestä tuntui, että hänellähän ei ollut enää mitään peitettävää tai hävettävää omissa eikä maailman silmissä. Hänet oli ajettu pois muista piireistä ja juurikuin karkoitettu Annin luo. — Kun he kävelivät maantietä ja Hellas alkoi pilkistää puitten lomitse, muisti Eljas, kuinka hän siinä viikko sitten oli kieltänyt tuntevansa Annia, ja muisti silloin punastuneensa. Oli hän nyt siitä palkkansa saanut!