— Siellä päättyi kaikki onnellisesti, nimittäin näyttämöllä.
— Niin, he pääsivät kuitenkin vastusten jälkeen yhteen.
Valtavasti sykähti Juhanan povi, ja jo oli hänellä ääni vähällä tunkeutua kurkusta, sanat solahtaa kieleltä: eikö sopisi näin todellisuudessakin, että kaksi rakastavaista kerran pääsisivät yhteen. Ja paljon muuta olisi siinä silloin tullut jäljestä. Mutta sanaakaan hän ei sanonut; ainoastaan hieno, huokauksen tapainen ääni lähti kurkusta, kieleltä ei hiiskaustakaan lohennut. »Olethan sinä hullu, Juhana, ja lapsellinen! Kosimaan nyt tässä, velkainen rotta, jolla ei ole palkkaa eikä palkasta toivoa! Sinun pitää hillitä itsesi.» Näin puhui hän itsekseen. Ja hän hillitsi itsensä. Kalpealta hän näytti siinä lyhdyn valossa, ja kalpeana kulki tyttökin hänen rinnallaan. Samassa sitä oltiinkin Julian kotiportilla.
— Hyvää yötä, sanoi tyttö, vain hieno värähdys äänessään.
— Hyvää yötä, vastasi Juhana, ja hänen äänensä värähti vähän tuntuvammin.
Julia meni huoneeseensa nukkumaan, noustakseen aamulla aikaisin konttoritöihinsä. Ja Juhana painoi lakin syvemmälle päähänsä, kun kolakka oli syksyinen ilta, pisti kädet takin taskuihin ja lähti patikoimaan katua alas Eljaan äskeisiä jälkiä, ja mietti — mitä lie miettinytkin.
VIII.
Helsingissä elettiin syksyä edelleen kukin omaa elämistään ja omissa harrastuksissaan, omissa huolissaan, omissa huvituksissaan. Musiikki vaikeni kappelissa, mutta vallassäätyläisille tarjosivat siitä runsaan korvauksen säännölliset soittajaiset »sosieteetin» muhkeassa salissa, ja alempi rahvas sai itse hakea hyvitystään. Mutta huoneisiin ajoi vilu, tuuli ja sade kaikki, niin ylemmät kuin alemmatkin.
Syksyisin on paras työaika ainakin ylioppilaalla. Kotonaan maalla on hän lepäillyt pitkän kesän ja taas tullut työpajoille »jatkamaan» lukujaan. Mutta useinkin huomaa hän, että ei ole mitä jatkaa, ja pahalla omallatunnolla, katuen entisiä laiskottelemisiaan, alkaa hän siis alusta vakavilla päätöksillä. Ja uutuuden halusta istuukin hän huoneessaan ja lukee vahvasti koko päivät; sillä kadulla vetelehtiminen ei miellytä, huveista on hän päättänyt pysyä erillään niin paljon kuin suinkin ja kapakoita vältellä kerrassaan, — pitää säästää aikaa ja rahaa. Ja niin se työ edistyy aluksi joltisestikin.
Se on vakava aika.