— Se on siis sitä, että jos tänään saisitkin velkasi maksetuksi, niin jo viikon perästä olisi sama juttu edessä, ja emännät ja pyykit olisivat siltä ennallaan.
— Joka voittaa aikaa, voittaa kaikkia. Tähän asti olen hoitanut kaiken, mutta nyt: kolmen kelpo miehen nimet ja viimeinenkin luottamus!
— Onko sinulla toivoa saada mistään päin rahoja — ensi viikolla?
— Ensi viikolla? Ei vähintäkään, jos ei tule taivaasta. Yksi olisi tosin takuumies, mutta hänkin ainoastaan sillä ehdolla, että kolme takaa. Mistä ne ottaa meikäläinen?
— No miten hornassa sinä täällä aiot jatkaa lukujasi semmoisilla toiveilla?
— Minä en aiokaan mitään, en voi mitään, en kykene mihinkään. Kaikki aikani menee raha-asioihin, joita en jaksa hoitaa.
— Eihän sinun lukuhommistasi siis tule koskaan mitään. Miksi et ole jo aikoja heittänyt kaikkea ja antautunut jollekulle käytännölliselle alalle?
— Antautunut käytännölliselle! Mihin sinä luulet kelpaavan ylioppilaan, joka ei ole muuta oppinut kuin kirjoja lukemaan, — eikä sitäkään? Olen pyrkinyt konttoristiksi ja muuksi kirjuriksi, mutta nauravat. Ja sepän oppiin on myöhäistä lähteä elähtäneenä ja velkaisena.
Juhana käveli muutamia kertoja lattian poikki edestakaisin. Aina kun tuli uunin puoleiseen nurkkaan, sylkäisi hän, ja pöydän ääressä sytytti hän yhä uudelleen jo ennestään palavan paperossinsa. Sitten pysähtyi hän suoraan Eljaan eteen.
— Sinun olisi, Eljas, pitänyt jo aikoja lähteä pois Helsingistä, sinun täytyy nyt heti paeta, kuta pikemmin, sen parempi. Tännehän et voi jäädä, näethän sen, muuten olet mennyttä miestä.