— Hannuko?
— Sama Hannu — niin se pojasta polvi paranee! Mutta mitäpä te siitä välitätte, onhan teitä miehiä tarpeeksi ii- ja kemiläisiäkin. Ja ehkäpä on liminkalaisiakin lähtijöitä, hullujahan olisivat oulujokelaisetkin esimerkiksi, elleivät tulisi mukaan kostamaan moninkertaisia kärsimyksiään. Eikä vienalainen ensi kerralla heitä sen paremmin armahda, tulivatpa nyt mukaan tai eivät. Mutta Ruotsin hallitus voisi heitä paremmin ruveta auttamaan, jos se kuulisi, että he itse tarmokkaasti tahtovat puolustaa maakunnan ja valtakunnan etuja.
— Niinkö arvelette? Siitä sitä minäkin nyt juuri lähdin puhumaan kiiminkiläisten puolesta, että eiköhän se ruunu mahtaisi meitä vähän helpottaa veronmaksusta, kun tänäkin talvena taas on niin kovia koettu. Ja jos nyt tänä kesänä meiltä lähtevät Vienan-retkelle, niin jääpihän luonnollisesti maanviljelys kotona huonommalle jäljelle, eikä jaksettaisi mitenkään kesäveroja maksaa. Eiköhän ruunu voisi meitä niistä armahtaa?
— Jaah, puhui vouti ja hykelsi käsiään miettivän näköisenä, mutta samalla selvästi mielihyvissään. — Niin, minullahan luonnollisesti ei ole valtaa helpottaa, minun täytyy kantaa mitä on käsketty ja tehdä tilit kaikista — hän viittasi tilintekopapereihinsa —. Mutta minä voin kirjoittaa siitä Tukholmaan, sen teen mielelläni teidän puolestanne ja luulisipa sen auttavan. Voisittehan myöskin itse kirjoittaa valituksen. En tiedä, ehtisikö siitä apua ensi kesäksi, vaan saisihan koettaa. Minä teen ainakin mitä voin, ja jos retkestä totta tulee, niin onhan sitä enemmän syytä otaksua, että hallitus teiltä veroja helpottaa.
Vesainen kiitteli voutia tämän ystävyydestä ja lähti hetken vielä keskusteltuaan Helinän kera ajamaan jokivartta ylöspäin kappaleen matkaa Krankkalaan, jonne jo muitakin ajeli, reki toisensa perästä. Vouti lupasi itse tulla myöhemmin. Hän jäi Juhon lähdettyä hetkeksi seisomaan mietteihinsä, napsautti sitten sormiaan ja juoksi kirjurinsa luo.
— Mitä tuhmuuksia sinä taas täällä kirjoittelet? Joko sinulla on
Kiimingin kylä valmis?
— Jo, tässä se on.
— Ha, ha, ha, ha, ha! — mutta sehän on aivan väärin. Etkö sinä tiedä, että vihollinen on polttanut ja hävittänyt koko kylän, eihän sieltä tietysti ole voinut mitään veroa saada.
— Vaan sehän tapahtui vasta tänä talvena, ja nämähän ovat jo toissa vuonna maksettuja veroja.
— Poika, sinussa elää uppiniskaisuuden henki. Sinä kirjoitat tämän kauniisti uudestaan ja merkitset, että puolet taloista on poltettu, — kuka sinun on käskenyt tietää, milloin ne on poltettu.