Juotiin taas, ja juhlijat päihtyivät yhä enemmän. Sinne tänne pensaikkoon oli jo joku nukkumaan kellahtanut, toiset hieroivat keskenään tappelua, toiset lauloivat ja hoilasivat, vieraita ei muistanut kukaan pitää silmällä. Nämä odottivat sopivaa hetkeä puikahtaakseen pois, — mutta Hannu oli kateissa. Hän oli lepikon takana löytänyt tyttöparven, heti siihen heittäytynyt tuttavaksi ja pikeytynyt parhaaksi mieheksi karkeloimaan. Kuosman Marjan hän kohta oli hempukakseen anastanut, ja vähältäpä oli, että eivät kylän nuoret miehet mielineet selkään antamaan, kun hänellä oli niin hyvä menestys tyttöjen luona.
Siitä Juho hänet vihdoin löysi, kuiskasi ankaran sanan korvaan, ja niin he lähtivät, yksitellen metsään puikahtaen pois juhlapaikalta ja kiersivät veneilleen. Kaupunkilaiset kuuluivat vielä kotvasen metelöivän vaaralla, ja vasta hetken kuluttua lähtivät sieltä viimeiset pienin parvin hurraten ja hoilaten taivaltamaan kaupunkiin. Väsymys voitti siellä heti juopuneet miehet, ennen pitkää lepäsi koko kylä syvimpään uneen vaipuneena, voimatta aavistaakaan että turmio ja hävitys vaani melkein aivan kotinurkkien kohdalla.
Pohjalaisten retkikunta lymyili näet virstan päässä niemen takana, jonne miehet illan suussa olivat veneensä laskeneet. Sieltä oli viisi miestä lähtenyt vakoilemaan, tutkiakseen minkälainen vastarinta olisi, ja sillä tiellä he olivat kulkeutuneet juhlakentälle asti, kun kaupunki oli ollut autio. Hetki oli mitä otollisin hyökkäykseen, he kertoivat odottaville palatessaan. Karjalaiset makasivat päihtyneinä raskaassa unessa.
— Ja nyt työhön, miehet, nyt saadaan tapella, puhui Juho tovereilleen.
— Punoittaa pitää kohta taivaanrannan, eikä yö ole oleva äänetön.
Terästäkää keihäänne ja karaiskaa luontonne, pois sääli ja arkuus!
Muistakaa, että tämä on koston hetki! Nyt ne maksetaan omat kärsimykset
ja kyyneleet. Tappakaa, ryöstäkää, polttakaa, mutta vankeja ei huolita.
Saalis kootaan yhteen ja jaetaan tasan. Nyt eteenpäin!
Itsellään hänellä silmä paloi ja joka lihas oli jännittynyt, kun hän iiläisten kanssa lähti suorinta tietä kaupunkia kohden samoamaan. Kemiläiset ja liminkalaiset lähtivät kiertämään vuoren rinnettä hyökätäkseen kaupunkiin toisesta päästä.
Ääneti astuttiin aivan kaupungin keskustaan, vasta siellä päräytettiin valtava huuto, ja samassa hetkessä hajausi miesjoukko taloihin ryöstämään. Suurimpiin, vauraimpiin taloihin työnnyttiin ensiksi, ovet potkaistiin rikki, varastohuoneet murrettiin auki. Väsyneet nukkujat heräsivät kauhistuneina unestaan, kavahtivat pystyyn pyörryksissään ja käsittämättä mitä oli tapahtunut. Pökerryksissään seisoivat vielä humalansekavat miehet puolipimeissä tuvissaan tai juoksivat saamattomina edestakaisin, osaamatta ryhtyä mihinkään vastarintaan. Vaimot ja lapset kirkuivat ja itkivät ja koettivat turhaan kirmaista pakoon; joka suunnalla oli vihollinen vastassa. Muutamat selväjärkisemmät miehet tempasivat, niin pian kuin olivat huomanneet, että vihollinen oli kylässä, kirveen tai keihään seinältä ja kiirehtivät ulos. Vaan useimmat nutisti jo ovella vihollisen tappara, ennenkuin he kadullekaan kerkesivät.
Teurastus on alkanut. Hyökkääjät piirittävät ovet, ja kuka vähänkin vastahankaan vetelee, se saa kohta surmansa. Vaimoja ja lapsia sullotaan navettoihin ja lammaskarsinoihin, etteivät olisi tiellä; miehiltä sitaistaan kädet ja jalat, milloin ei henkeä oteta. Ja sitten tutkitaan talo tarkoin lävitse, aitat, ullakot, kellarit, kaikki; otetaan mitä kelvolliseksi huomataan. Elukat isketään ilkeyksillään kuoliaiksi, vaikk'ei niitä voida ottaakaan mukaan. Ja kun talosta on puhdas saatu, sytytetään se palamaan ja siirrytään toiseen.
Monelta kulmalta Kannanlahden kaupungista nousevat jo liekit korkealle kesäyön kelmeää taivasta kohden, vaan hävitystä ja ryöstöä kestää ehtimiseen. Verta vuotaa pitkin katuja ja pihamaiden nurmikkoja, haavoittuneiden valituksia, pelästyneiden huutoja kaikuu kaikkialla, ja ylinnä soivat hävittäjäin hurjat kiihotushuudot. Veren näkeminen julmentaa pehmeämpiäkin luonteita: he tappavat häikäilemättä, säälimättä, käsittämättä mitä tekevät. Se on kostoa!
Vesainen riehuu tulistuneena joukkonsa keskessä, neuvoo, kehottaa, kiihottaa. Hän juoksee edestakaisin, hän ikäänkuin hakee jotakin. Siinä juoksee häntä vastaan melkein alastonna puolikasvanut, säikähdyksestä kuolemaisillaan oleva poika; tämän hän tempaa hartioista kiinni.
— Missä on Ahman talo, sano paikalla poika!