— Tuolta kuljetaan Kuolasta päin, kalamatkalta kotiin Aunukseen.
— Mistä pitäjästä ne miehet sieltä?
— Repolasta ollaan.
Se oli vanha Kauppi, joka vastaili kaikkien puolesta. Hän näet tiet tunsi, osasi hyvin valehdella ja olipa aikoinaan oppinut vähän matkimaan aunukselaisilta kaupankulkijoilta näiden puhetapaakin. Epäillen katselivat kannanlahtelaiset heitä ensiksi, kyselivät ristiin ja rastiin, tiedustelivat nimiä ja sukua, vaan kun miehet osasivat kaikki retkensä tarkoin selittää, niin jo kutsuivat heidät kestiin vieraikseen, unohtaen kaiken varovaisuuden. Miehiä kestittiin auliisti, syötettiin, juotettiin ja käskettiin yöksi kylään.
— Juokaa, te vieraat! Nyt on praasnikat, eikä oluella ole määrää.
Miehet kallistivat haarikkaa, mutta ryyppäsivät ainoastaan puolen ryypyn, jota vastoin kannanlahtelaiset kallistivat kokonaisen. Ahmakin siinä jo tuherteli päissään, vaan vielä hänellä oli jäljellä vähän tajuntaa ja muistoa. Taputtaen Juhoa olalle sopersi hän:
— Missä minä olen sinut ennen nähnyt, nähnyt minä olen.
Hän tunnusteli Iijoen jäältä vihollistaan, jolta hän isän oli tappanut, vaan muisti petti. Ja Kauppi ehätti vastaamaan.
— Ka, lienet meidän puolessa kulkenut, me ollaan ensi kertaa täällä.
— Olen minä maailmaa kulkenut. Mutta terve, mikä lienetkin…