— Mutta miksi pitäisi meidän lähteä retkelle Jäämeren kolkoille rannoille? Vienassa meidän vihollisemme on, miksi emme hyökkäisi kostamaan sinne? kysyivät he.
— Sen me iiläiset jo mennä kesänä puhdistimme, ei siellä enää ole paljon kostamista, selitti Vesainen. — Palatessa sopii muuten pistäytyä sielläkin, Kannanlahdessa ainakin.
— Vienan Kemiin päin sitäpaitsi ei ole hyvä mennäkään, neuvoi vanha Kauppi. Niillä on siellä nyt vahvat sotavarustukset ja sotaväkeä runsaasti. Mutta Jäämeren luostarien ja kaupunkien ryöstämisestä voi vielä hyötyä.
Bagge puolestaan kertoi heille, että vaikka Pohjanmaalla nyt olikin sotaväkeä viljalti käytettävänä, niin ei ollut hetki sopiva retken tekemiseen Vienan puolelle taistelemaan siellä olevaa varsinaista venäläistä sotaväkeä vastaan. Oli paraikaa välirauha olemassa Venäjän kanssa, tuollaista retkeä voitaisiin pitää rauhan rikkomisena, eikä hallitus sitä tahdo. Mutta toista on, jos talonpoikaisretkikunta aivan omassa nimessään hyökkäisi hävittämään venäläisten valtaa Jäämereltä, siitä olisi hyötyä sekä pohjalaisille että hallitukselle. Hän kertoi vielä, että hänellä oli kuninkaalta käsky hankkia retkelle aseet, muonat ja muut tarpeet ja antaa Vesaisen komennettavaksi ne pohjoisen Pohjanmaan miehet, joita äsken oli Oulun uutta linnaa vaiten kirjoitettu. Siten kävisi retki talonpojille verrattain huokeaksi.
Jo suostuivat liminkalaisetkin Krankan Hannun ehdotuksesta tuumaan, ja kukin lupasi kotipuolellaan ryhtyä valmistuspuuhiin.
— Mutta kesäiseen aikaan sellainen retki on mahdoton, ilmoitti
Vesainen.
— Aivan mahdoton, vakuuttivat muutkin.
— Vai niin. Siitä täytyy minun heti kirjoittaa hallitukselle. Mutta ensi talvikelillä ollaan sitten retkelle valmiit.
Sillä aikaa kun miehet Baggen uudessa talossa neuvottelivat tuosta aiotusta retkestä, odotteli ulkopuolella Merikosken rannalla joukko naisia ja nuorisoa, jotka miesten kanssa olivat lähteneet katsomaan tuota tekeillä olevaa uutta linnaa, josta kevään kuluessa oli niin paljon puhuttu ja riemuittu. Vesalastakin olivat naiset lähteneet mukaan, Annihan siellä tiesi tapaavansa vanhan isänsäkin, jota hän ei ollut nähnyt moneen vuoteen. Krankan Johanna, joka jo monet kerrat oli linnassa käynyt, opasteli heitä siellä. Hän oli näet jo toukokuussa Hannun kanssa muuttanut uuteen tupaan, vaikk'ei se vielä ollut aivan valmiskaan; mutta pitihän sitä töiden vuoksi olla talon paikalla.
Päivä oli helteisen kuuma, aurinko paistaa porotti täydeltä terältään, ja tuulikin, joka hiljaa leuhtoi suven puolelta, tuntui lämpimästi hivelevän ihoa. Kevät oli ollut kylmänlainen, mutta nyt muutamain päiväin kuluessa oli ollut mitä ihanin kesäsää; luonto puhkesi lyhyessä ajassa kukoistukseen, lehti laajeni melkein silmin nähtävästi hiirenkorvalta täyteen kokoonsa, ja heinä kasvoi että kohisi. Sekä luonto että ihmiset ikäänkuin hautuivat nyt siinä kesän ensi lämmössä; se painosti ja se uuvutti, mutta se samalla ikäänkuin huumasi ja valoi elinvoimaa runsain mitoin. Väkevästi tuoksuivat nurmen kukat, pihlajat rannalla lemusivat valkopukuisina, koko luomakunta tuntui tuoksuttavan ympärilleen elämän itua.