Surullinen näky kohtasi vanhaa soturia hänen saapuessaan siihen samaan kylään, jossa hän vuosi sitten oli käynyt ja joka silloin oli näyttänyt niin hyvinvoivalta ja vankalta. Nyt hänen oli vaikea saada sieltä mistään kattoa päänsä päälle ja asuntoa perheelleen, joka hänellä oli mukanaan. Mutta hän ryhtyi siitä huolimatta heti alkuun pontevasti ja tarmokkaasti täyttämään niitä tehtäviä, joita hän oli toimekseen saanut. Länsipohjasta ja Angermanlannista saapui jo kevään kuluessa sotaväkeä monta sataa miestä ja itse Pohjanmaalta, Etelä-Pohjanmaan pitäjistäkin, määrättiin rajan suojelemista varten otettavaksi joka viides mies sotamieheksi. Pian oli Pohjanmaalla sotaväkeä kylliksi, niin ettei tarvinnut uutta vihollisten hyökkäystä pelätä. Myöskin talonpojille jaettiin nyt pyssyjä, joita hyvin harvoilla ennestään oli ollut, että he itsekin paremmin kykenisivät itseään puolustamaan.
Samoihin aikoihin — keväällä 1590 — hän rupesi myöskin jo rakennuttamaan linnaa Merikosken pieneen saareen, joka sittemmin tuli Linnasaari-nimisenä tunnetuksi. Oli täällä entisinäkin aikoina ollut jonkinlainen puulinnoitus, mutta se oli jo aikojen kuluessa aivan hävinnyt ja maatunut. Nyt rakennettiin muurit kivestä, luotiin korkeat multavallit ja tornit tehtiin sekä pohjois- että eteläpäähän. Linnoituksen sisäpuolelle rakennettiin linnueelle tilavat asunnot, ja sinne rakennutti Bagge, joka pitemmäksi ajaksi oli määrätty Pohjanmaalle komentajaksi, itselleen virkatalonkin. Laskusillalla yhdistettiin saari mantereeseen, jossa linnan alla pian kohosi entistä useampia yksityisten taloja.
Niissä toimissa muokattiin ahkerasti koko kevät ja kesä. Työvoimia oli kylliksi — keräytynyttä sotaväkeä näet käytettiin rakennustöihin. Myöskin tykistöä toimitettiin linnaan, ja eräs Hannu Laurinpoika-niminen asemestari saapui sinne tykkejä hoitamaan ja toi tullessaan kuormittain ampumavaroja. Bagge itse teki sillä välin tuttavuutta seudun asukkaiden kanssa, oppiakseen lähemmin tuntemaan noita omituisia oloja ja kahakoita.
Muutamaksi sunnuntaipäiväksi kesäkuun alussa oli Bagge kutsunut joukon tunnetuimpia isäntämiehiä puheilleen. Hän oli näet hallitukselta saanut kirjeen, jossa häntä käskettiin valmistelemaan ja saattamaan liikkeelle se talonpoikaisretkikunta, jonka Vesaisen johdolla piti lähteä Jäämerelle. Bagge ei ollut selvillä koko tuosta aiotusta retkestä, milloin se oli tehtävä ja minne, ja hän kutsui sen vuoksi Vesaisen luokseen neuvottelemaan ja hänen kanssaan muutamia muita miehiä Limingasta ja Iistä, yksinpä Kemistäkin oli mm. vanha Torvinen taas saapuvilla.
Outoa oli tämä puhe Jäämeren retkestä toisille Pohjanmaan miehillekin, sillä harvoille oli Vesainen vielä kertonut keskustelustaan Kaarle-herttuan kanssa. Ja heitä oudostutti varsinkin se, että hallitus nyt rupesi sekaantumaan heidän retkeilyihinsä ja antamaan niistä neuvoja. Ei semmoista ennen koskaan ollut kuulunut. Mutta Vesainen esitti heille lyhyesti, mikä Kaarle-herttuan tuuma oli ollut.
— Venäjän puoleiset laskevat alleen lappalaisia kylän toisensa perästä. He ovat vieneet käsistämme ne tulot, joita meidän isämme Lapin-retkillään sieltä saivat. He ovat tunkeutuneet meidän kuninkaamme alueelle, perustaneet sinne luostareita ja kaupunkeja ja isännöivät niissä. Kuninkaan tahto on, että ne pesäpaikat hävitetään pois, ja hän on luvannut uudistaa meille Lapin-käyntioikeutemme, jos sen teemme.
Tämä uusi tuuma innostutti monta. Varsinkin kemiläisillä oli tuollainen retki jo kauan ollut mielessä, puhui Torvinen, mutta vähäväkisyytensä takia he eivät ole uskaltaneet sinne lähteä. Viime aikoina on näet Jäämerellä Pohjanmaan Lapin-kävijöitä ahdistettu ja tungettu pois yhdestä kylästä toisensa perästä sekä Norjan että Venäjän puolelta. Niitä on siellä pahoinpidelty, niiltä on veroja kiskottu, vangittukin muutamia ja kielletty kauppaa käymästä. Kemiläisiä kalastajia, jotka ovat Jäämerellä elinkeinoaan harjoittaneet, on ajettu pois, ja yksinpä heidän vanhaa asuinpaikkaansakin Varangissa on jo uhattu. Tällainen retki on siis hyvinkin tarpeellinen.
— Kiitetty olkoon hallitus, joka tämän tuuman on huomioonsa ottanut!
Niin puhui innostuneena Torvinen. Mutta saapuvilla oli taas muutamia pappismiehiä ja heidän kannattajiaan, ja näiden puolelta kuultiin pahoja arveluita lausuttavan siitä, olisiko Pohjanmaan miesten enää ryhdyttävä uudistamaan noita tuhoavia hävitysretkiä ja lietsomaan uutta vihaa pohjan perukkoihin. Miks'ei tyynnytä jo ja asetuta rauhassa elämään, kun on toivo saada elää rauhassa? Kyllä hallitus pitää huolen siitä, ettei valtakunta menetä oikeuksiaan, talonpoikain on jo aika asettua.
Niin puhuivat papit, vaan he eivät tällä kertaa saaneet paljon kannatusta. Liminkalaisetkin olivat nyt kärsimänsä hävityksen jälkeen kärtyisällä tuulella, ja he janosivat kostoa yhtä innokkaasti kuin iiläiset vuosi takaperin. Eivätkä he tahtoneet jättää sitä hallituksen tehtäväksi, he tahtoivat kostaa itse ja itse ilkkuen nähdä, kuinka heidän vainoojainsa tuvat höyrysivät.