Ja hän kuunteli kehrätessään mielellään Hannun hauskoja kertomuksia; mutta aina väliin herkesi rukki huomaamatta pyörimästä, kun hän taas oli vaipunut omiin ajatuksiinsa. —
Huolellisesti Helinä hoiteli vanhaa Martta-muoria, joka ei näyttänyt enää kostuvankaan taudistaan. Venäläisten raaka menettely oli niin katkeroittanut muori pahan mielen, ettei se enää entiselleen palannutkaan, ja kiivas luonto oli lauennut kokonaan. Voimat heikkenivät heikkenemistään, hän ei enää näyttänyt välittävän ollenkaan koko tästä pahasta maailmasta, ja eräänä iltana hän nukkui sanaa puhumatta, valitusta päästämättä rauhallisesti pois. Värähtipä silloin vähän Hannun ääni, kun hän sulkien emovainajansa silmät virkkoi:
— Nyt ei ole Krankkalassa emäntää!
Helinä, joka seisoi vieressä, loi vienosti punastuen katseensa alas, mutta Hannu jatkoi melkein kuin itsekseen:
— Eikähän tuolla ole taloakaan.
— Mutta ne saadaan molemmat, virkkoi Juho rohkaisevasti.
Ja Juhon avustamana rupesi Hannu vielä talven kuluessa vedättämään Krankkalan mäelle uuden tuvan hirsiä, ja ensi suvena siellä jo kirves heiluili ja saha rasasi ja hirsikerros kohosi taas nopeasti hirsikerroksen päälle.
Itsellään oli Juholla uusi pirttinsä jo valmistumaisillaan Kiiminginjoen törmälle samalle sijalle, josta Ahma loppiaisena 1589 oli tuvan polttanut. Syksyllä ennen Tukholmaan lähtöään hän oli saanut sen vesikaton alle, ja nyt kevätpuoleen hän sen sisustusta viimeisteli. Ei siitä näin rauhattomina, köyhinä aikoina niin komeata tullut, kuin se entinen oli ollut, johon hän Annia oli ollut tuomassa emännäkseen, mutta mielihyvin hän kumminkin siihen asumaan siirtyi jättäen vanhan, ahtaan pirtin autioksi. Auliisti oli Hannu auttanut häntä tuvanhirsien vedossa, ja ilomielin maksoi nyt Juho velkansa, avustaen Krankkalan talon kohoamista entiselle paikalleen.
Vähitellen siten elämä taas heräsi niinkuin unestaan Oulujoen varrella ja suistossa varsinkin. Paenneet asukkaat palailivat entisille asuinpaikoilleen, taloja ruvettiin rakentamaan, ja valkoinen pirtti siellä toinen täällä kohosi jo talven kuluessa mustuneiden raunioiden rinnalle. Mutta varsinkin Merikosken alla kihisi väkeä, ja sieltä kuului ehtimiseen työpaikan virkeätä liikettä.
Jo helmikuussa oli näet Pietari Bagge hallituksen käskystä jälleen saapunut Pohjanmaalle täyttämään kuninkaan luona käyneiden pohjalaisten lähettiläiden anomuksia: hankkimaan sotaväkeä maakunnan suojaksi. Samalla hänellä oli myös käsky jo kohta ruveta rakentamaan linnaa Oulujoen suuhun.