Palavissaan ja läähättäen he nousivat rannalle ja lähtivät astumaan tiheän vesakon läpi, joka siihen aikaan peitti nykyiset Hupisaaret. Tällaisiin huvituksiin tottumaton nuorukainen oli innoissaan, hän ihaili tuota tervettä ja voimakasta tyttöä, joka noin pelottomasti osasi luonnon voimia hallita, ja huudahti hurmaantuneena:
— Sinut minä omakseni otan, vien mukanani Ruotsiin!
— Vaan jospa en lähde?
— Lähdetpähän — lähdethän Johanna!
Se oli keväistä tunnelmaa. Niin leppoisasti vilvoitti tuulen henki siinä hehkuvaa ihoa, koivun tuoreet lehvät suojasivat niin suloisesti päivän helteeltä, ja tuhansien kevätkukkain tuoksu toi rintaan tuhansia uusia tunteita, teki mielen niin onnelliseksi…
XIII.
Hiihti soita, hiihti maita,
Hiihti auhtoja ahoja:
Tuli suihki suksiloista.
Savu sauvojen nenistä.
Taas oli kesä mennyt ja tullut syksy. Se oli jo lyönyt roudan maahan, jäätänyt järvet ja silloittanut joet ja viskellyt ensi lumikerroksen peittämään valkeaksi kylmän ja harmajan maan. Aika oli käsissä Pohjanmaan miesten lähteä retkelleen Jäämeren rannalle.
Valmistuksia oli tehty pitkin syksyä, sonnustettu miehiä, varustettu eväitä, hankittu aseita. Monesti oli Vesainen niissä toimissa matkustellut Oulun ja Kemin väliä pitääkseen silmällä, että kaikki tuli kuntoon; uutterasti oli Pietari Baggekin puuhaillut miehiä kootessaan, ja vouti oli varustanut Kemiin muonaa. Päivä, joulukuun ensimmäinen sunnuntai, jona kaikkien piti olla koolla Kemijoen suussa, oli jo aivan lähellä. Yhden ainoan yön sai enää Vesainenkin maata lämpöisessä tuvassaan, aamulla jo oli lähtö vaivalloiselle matkalle. Niissä mietteissään Vesainen istuskeli viimeistä iltaa uudessa, äsken valmistuneessa tuvassaan hyppyytellen polvellaan tuskin vuoden vanhaa poikaansa, pikku Tapania, joka vasta oli oppinut "isän" nimeä tapailemaan. Tunsipa hän koko joukon kaipausta mielessään, kun taas piti erota tuosta rauhallisesta kodista. Ja samalla häntä hiukan huoletti itse retki, jota hänen tuli johtaa. Se oli suunnitelmaltaan laajempi ja miesluvultaan suurempi kuin mikään retkikunta, jota hän ennen oli ohjannut, ja olipa siinä vielä muitakin vaikeuksia.
Tämä retki erosi näet luonteeltaan isosti Pohjanmaan miesten entisistä ryöstö- ja hävitysretkistä vihollisten pitäjiin ja kyliin. Silloin olivat miehet omasta tuumastaan, yhteisestä harrastuksesta ja yhteiseksi edukseen lähteneet kostamaan kärsimyksiään ja kokoilemaan saalista. Silloin oli isännyys ja edesvastuukin tasaisemmin jaettu. Nyt oli asianlaita toinen. Hallitukset olivat sekautuneet näihin taisteluihin, Ruotsin hallituskin oli ikäänkuin omistanut omakseen nuo retket, antanut niille vahvistuksensa ja pyhityksensä, se oli tehnyt määräyksiä, rakentanut suunnitelmia ja antanut apua. Samalla retket tietysti olivat menettäneet entisen, aivan vapaan ja itsenäisen luonteensa. Vesainen tiesi, että monet alaisetkin olivat välinpitämättömämpiä tätä retkeä kohtaan kuin entisiä.