Sinkoili taaskin muurilta nuolia ja luoteja, vaan pysähtelemättä ryntäsi miesjoukko eteenpäin, ja kohta rytisi portti miesten iskuista. Mutta se oli vahvaa tekoa, vankat saranat ja lujat telkeet, ei se huojunutkaan vähillä lyönneillä. Ja ylhäältä muurilta lennähteli kiviä ja keihäitä särkijäin niskaan. Mutta voimakkaasti heiluili Vesaisen moukari, vihansa ja kiukkunsa vimmassa hän takoi raudoitettua petäjätä ja jo sinkoilivat sälöt ja halkeilivat palkit. Jälkiä tekivät toistenkin kirveet, telkeet taittuivat takaa, ja jo sai Torvinen kangen väännetyksi portin alle. Painettiin miesvoimalla, ja rytisten kaatui raskas salvos.
Huutaen juoksivat siihen Pohjanmaan miehet, ja verinen tappelu syntyi aamuhämärässä portin sisäpuolella. Hurjasti puolustivat luostarin miehet pihalla pyhää kotiaan, ja tuhoa tekivät heidän miekkansa ja keihäänsä ryntääviin joukkoihin. Vaan vimmatusti hosuivat pohjalaistenkin keihäät. Vesainen hyökkäsi etupäässä, ja mies kaatui hankeen hänen tapparansa jokaisen iskun alle. Puolustajain täytyi vähitellen peräytyä. Mutta vielä ovilla ja nurkkain takana he taistelivat, harventaen hyökkääjäin rivejä, ja muutamasta solasta välähti jo miekan terä Vesaisenkin pään varalle; vaan se isku kolahti Hannun keihäänvarteen, jonka tämä kiireesti ojensi väliin. Miekka putosi iskijän kädestä, vaan aseetonna seisoi Hannukin, kädessään keihäänvarren tynkä.
— Iske tuolla, virkkoi Vesainen sotatoverilleen, tajuttuaan tapauksen, ja veti huotrasta kalliin lahjamiekkansa. — Itsestäni on tämä tappara ottavampi.
Taistelua jatkettiin vielä kotvanen. Kellot soivat koko ajan kirkon tornissa, ja rannan tunturien kaiku vastasi surunvoittoisesti ja melkein valittavasti. Mutta kirkoista kuului lakkaamatta munkkien harrasta veisuuta, ja polvistuneina pyhäinkuvien eteen rukoilivat toiset ääneti kaikkivoivalta apua ja armoa. Mutta kiihottunut vihollinen työntyi myötään lähemmäs. Puolustajain joukko oli jo hajaantunut, ja yksityisiä pakenevia seivästettiin armotta portaita ja seiniä vastaan. Muutamat harvat vain pääsivät puikahtamaan portin kautta ulos ja pakenemaan lumiseen luontoon, muut, ketkä hengissä ehtivät, vetäytyivät kirkkoihin alttarien turviin.
Mutta turvaa ei ollut sielläkään, armoa ei annettu temppelin pyhätöissäkään. Taistelun kuumuudessa Vesainen seurasi miehineen kirkkoonkin, ja pian välähtelivät heidän veriset aseensa siellä sytytettyjen vahakynttiläin valossa. Vastarinta oli tulistanut mielet, taistelu oli kiihottanut veren; arvelematta, säälimättä nuo hurjistuneet miehet jatkoivat temppelissäkin murhatyötään. Verta valui virtana pitkin kirkon permantoa. Munkit alttarin edessä iskettiin kuoliaiksi, messuavain pappien joukkoon survottiin keihäitä, armonhuutoja ei kuunneltu.
Ylinnä kaikista riehui Vesainen itse; taas leimusi hänen silmistään tuo hurja, hillitön liekki, kasvot hehkuivat kuumuudesta, hiki valui ohimoita pitkin, ja tukka hulmusi valloillaan. Hän oli kuin huumauksissaan, iski, iski vain. Nuori uusikko oli kirkon nurkassa vaipunut polvilleen jumalanäidin kuvan eteen rukoilemaan. Sen hän keihäällään naulasi seinään kiinni. Itse valkopäinen igumeni oli kaikkein pyhimmässä puoleksi suljetun esiripun takana polvistunut alttaria vastaan ristiinnaulitun kuva kädessään, ja katseet olivat hartaina suunnatut taivasta kohden. Sen näki Vesainen, kerran vain hän survaisi keihäänsä, ja tummanpunainen veri ruiskahti alttarille.
Hän nautti, hän toteutti täällä sen, minkä oli aikonut Solovetissa tehdä, ja siitä hän riemuitsi. Ja vasta kun ruumis makasi ruumiin vieressä kirkon permannolla, hän käveli sieltä ulos vetäen veristä keihästä perässään, ja hänen jäykkäpiirteisille kasvoilleen oli levinnyt hurja hymy. Pihalla oli taistelu jo tauonnut. Pienen joukon olivat miehet vangikseen ottaneet, joitakuita kymmeniä oli päässyt pakoon, muut olivat saaneet surmansa. Toista sataa ruumista makasi kirkoissa ja käytävissä ja pihalla, jonka hanki punoitti verestä.
— Nyt, miehet, ryöstäkää, tehkää puhdasta, sillä kohta ei tätä luostaria enää ole! huudahti Vesainen pihalle kertyneille miehilleen, pyyhkiessään hurmeista keihästään kinokseen.
— Jätetäänkö ruumiit paikoilleen?
— Jätetään. Mutta omain miesten ruumiit kerätään ja haudataan.