— Nainenko käännyttäjäksi, saarnamieheksi, lappalaisten apostoliksi!
Ja he tutkivat hänen oppiaan ja tietojaan ja kyselivät hänen sukuaan ja elämätään. Margareeta teki heille kaikesta selkoa, teki ujosti ja usein hämilleen joutuen, sillä hän oli vielä kaino ja arka. Mutta pyynnössään hän pysyi hartaasti ja koetti taivuttaa noita ylhäisiä hengellisiä herroja uskomaan näkyihinsä ja kutsumukseensa.
Mutta nämä puistelivat päätään ja keskustelivat epäillen keskenään:
— Hän on nähnyt harhanäkyjä ja sairaita unikuvia, ei Jumala valitse hentoa naista apostolikseen. Eikä heikko nainen voi semmoista ehtoa pitää, jonka hän sanoo jumalanäidin määränneen. Me emme hänelle uskalla lupakirjaa antaa.
Kumminkin he jättivät Margareetan harmaittenveljesten priorin tarkemmin tutkittavaksi. Ja tämä häntä tutki ja pani koetukselle ja tuli samaan päätökseen.
— Mene kotiisi, tyttöseni, palvele jumalanäitiä hiljaisuudessa, hän sinulle antaa rauhan.
Ja lupakirjaa saamatta, saamatta kirkolta oikeutta saarnata kansalleen, Margareetan oli poistuttava Upsalasta. Mutta hänellä oli luja usko. Lehdossa Fyris-joen varrella kaupungin ulkopuolella hän lankesi polvilleen, anoen lähettäjältään neuvoa, mitä hänen tuli tehdä. Ja siitä noustessaan lähti hän varmasti tietä pitkin astumaan. Hänellä oli selvä käsky lähteä opettamaan lappalaisia, ja hänen täytyi saada esivallalta oikeus suorittaa tuo korkea käsky. Siksi hän lähti matkalle esittämään asiataan valtakunnan hallitsijalle, mahtavalle kuningattarelle Margareetalle, jota hän oli kuullut mainittavan hurskaaksi ja jumalaapelkääväksi rouvaksi. Tämä asusti nyt Nyköpingissä; pitkä sinne oli matka ja outo, mutta sitä hän ei ajatellut, sillä korkeimman tahto johti hänen vaellustaan.
Kuningatar Margareeta, tuo toimekas ja tarmokas rouva, joka miehen jäntevyydellä piteli lujasti käsissään niitä ohjaksia, joilla hän oli Kalmarin liiton kautta ruvennut johtamaan kolmea pohjoista valtakuntaa yksissä valjaissa, neuvotteli parast'aikaa vanhan drotsetin Haakon Joninpojan kanssa suurten aikeittensa käytännöllisestä toteuttamisesta. Hänelle silloin ilmoitettiin, että eräs lappalaisnainen pyrki hänen puheilleen. Kuningattaren huomio kiintyi kohta tähän pyrkijään, ja hän kääntyi vanhan Haakonin puoleen virkahtaen:
— Todella, olemmepa melkein unohtaneet, että meidän valtakunnassamme on lappalaisiakin. Mielelläni tahdon kerran tavata yhden senkin kansan edustajan.
Mutta vanha drotseti nauroi: