— Siitä metsäläiskansasta emme taida paljon kostua, emmekä sen edustajastakaan.
Mutta kun Margareeta pääsi kuningattaren puheille ja esitti hänelle nöyrästi mutta selvästi aikeensa, kiintyi kuningattaren huomio yhä innokkaammin siihen, ja hän puhui vilkkaalla äänellä:
— Niin, meidän valtakunnassa on vielä pakanoitakin, vieläpä sellaisia, joita tiedämme naapurimme novgorodilaisen kernaasti mielittelevän käsiinsä ja omaan uskoonsa. Mutta niitä tulee muistaa meidänkin.
Margareeta sai nyt vielä lähemmin kertoa asiansa. Mutta kun hän mainitsi, ettei Upsalan piispa ollut antanut hänelle lupakirjaa saarnata lappalaisille, kuningatar tiuskasi närkästyneenä:
— Millä syyllä hän sen epäsi?
— Kirkon ylhäiset herrat arvelivat, ettei Jumala valitse heikkoa naista aseekseen näin korkeita toimia suorittamaan.
Nunna punastui kainosti, mutta kuningatar oikaisi vartalonsa suoraksi ja virkkoi kiivaanlaisesti:
— Jumala valitsee aseekseen kenet sopivaksi näkee, sukuun ja säätyyn katsomatta, kun hän kansoissa halunsa ilmaista tahtoo. Eikö hän ole katsonut naista arvokkaaksi kokoamaan yhteen Skandinavian rikkirevityt maat? — Uskotko, nuori nunna, täydellisesti vaikeaan kutsumukseesi?
— En ole hetkeäkään epäillyt, sittenkun jumalanäiti minut kutsui.
— Siis olet hänen aseekseen arvokas. Meidän on oikeus ja velvollisuus pitää huolta alamaistemme saattamisesta kristinuskoon, vaikka vielä vastoin piispojenkin tahtoa. Mene, tee lappalaiskansan keskuudessa mitä voit, me sinulle lupakirjan annamme ja suositukset kaikille virkamiehillemme. Palvele uskollisesti Jumalaasi ja kuningatartasi, ja me olemme varmat, että työsi on siunausta kantava.