Leikatessaan siinä auki kaatuneen verisiä vaatteita ja asettaessaan käärettä ammottavaan haavaan pappi puheli yhä tuttavalleen rauhoittavasti:
— Sinulla on tyttö odottamassa Turussa, tunnenhan hänetkin … niin, kyllä sinä tästä haavasta huolimatta vielä pääset hänen luokseen. Sinnekö ikävöit?
— Niin. Ja kotiini, kotiini! Tiedän, että äitini minua muistelee joka hetki, hän on nytkin tuskissaan, sen tiedän, hän tuntee, että olen henkihieverissä. Tahdon niin kernaasti päästä hänen luokseen, astua vielä hänen eteensä ja sanoa: Äiti, minä elän sittenkin…! Oi, minä näen hänen riemunsa…
— Ja sitten kai haavasta toivuttuasi lähdet uudelleen sotimaan?
— En, ystävä, en koskaan enää. Minä olen oikeastaan aina tätä sotimista kammonut ja nyt, kuoleman kieliin jouduttuani, sitä kauhistun. Eikö totta, oikea olkapääni on niin pahasti ruhjoutunut, ettei minusta enää ole pyssyn kantajaksi. Pääsenhän sitten invalidina palaamaan Suomeen, Turkuun; siellä rupean jotakin pientä työtä näpertelemään ja elän vielä monet vuodet…?
— Niin toivon. — Pappi-haavuri oli pannut haavaan ensi siteen ja koetti nyt kaatuneen vyöllä sitoa ja tukea hervotonna repattavaa käsivartta. Se toimitus koski sairaaseen kovasti, hänen kasvonsa vääntyivät taas tuskaisiksi ja hänen silmänsä kävivät jälleen raukeiksi, — hän oli liian heikko. Hetkinen vielä sitä verenvuotoa, ja hän olisi varmaankin ollut vainaja, tuumi pappi ystäväänsä autellen. Ja hän virkkoi hetken kuluttua:
— Jos en nyt olisi sattunut avuksesi tulemaan, jos veri haavastasi olisi päässyt juoksemaan kuiville, jos siten olisit jäänyt kuolemaan tähän paikkaan, olisitko sitä ennen muistanut ajatella sielusi autuutta, olisitko rukoillen jättänyt itsesi Jumalan haltuun? Ajattelitko sitä ollenkaan?
Haavoittunut vitkasteli hetkisen vastatessaan ja virkkoi sitten:
— En, Gabriel, en muistanut. Odottelin vain apua … janosin elämää, en uskonut lopun olevan niin lähellä. Ajattelin vain kotiani ja äitiäni ja halusin elää, tavatakseni heidät.
— Olisi sinun ollut ajateltava sieluasikin … loppu olisi saattanut tulla minä hetkenä tahansa… Nyt saat vielä armon aikaa, pidäpäs se mielessäsi… No, koetetaanhan nyt taas nousta…