Piispa repäsi korkealle tuuheat kulmakarvansa ja astui lähemmäs, ikäänkuin oikein kuullakseen.
— Houritko, Jaakko, tehtäisiinkö Briita Kurjesta torsia? Taikka miten naimisiin papin kanssa?
Hänen sisarenpoikansa vastasi jo rohkeammalla, kirkkaalla äänellä:
— Ihmisten on säännös eikä Jumalan se, ettei pappi saa ottaa aviokseen vaimoa, jota rakastaa. Salli sisareni mennä naimisiin Mikael Karpalaisen kanssa ja siunaa itse heidän liittonsa!
Piispa unohti nyt syrjään kuritettavanaan olevan syntisen ja iski uhkaavan vihansa vasamat yksinomaan kasvattiinsa:
— Tämäkö siis on sinun puhdistettua oppiasi, Jaakko, tämä lihanhimojen evankeliumi! Sitäkö myrkkyä siellä ulkona sieluusi imit? Älä puhukaan sisaresi puolesta, hän on sinun rinnallasi puhdas…
— Puhdas hän on, mutta hän suostuu, jos saa sinulta siunauksen.
— Mitä, saastutitteko jo lapsenkin mielen! — Piispa oli tuokion melkein neuvoton, pyörähti punoittavana Mikkoon päin, mutta pysähtyi taas Jaakon eteen, puhuen kumealla äänellä: — Sinä, Jaakko Kurki, jota työni arvokkaaksi jatkajaksi kasvatin, sinä vaadit siis minua, piispaa, häväisemään pyhän virkani ja pukuni ja sukuni kunnian…!
Vielä yritti nuorukainen puhuttelemaan piispaenoaan, yritti lämmöllä ja taivuttavasti. Mutta Arvid Kurki ei häntä enää kuunnellut. Hän astui kylmänä teltan ovelle ja lausui käskijän varmalla äänellä:
— Seuratkaa minua!