— Niin, vaan puhutteletko sinä minua vain niinkuin tuota Tikkaa, että kuule sinä Makkonen? Mikä minun arvoni on ja arvonimeni?
— Herra.
— Herra kyllä, vaan mikä muu? Olenko minä aliupseeri, vai olenko reservimies, vai olenko torvensoittaja, vai mikä minä olen…? Ei ymmärrä pukki venättä. Sano sinä, Tikka, mikä minä olen?
— Sotamies.
— Niin, se lähti yhdellä kertaa, kun oikeasta miehestä lähti. Sotamies, eli tarkka-ampuja Suomen tarkka-ampujapataljoonassa. Vai oletko sinäkin Kostamo sotamies?
— Olen.
— Oho, siinäpä se juuri olikin erehdys. Sinäkö sotamies, siis aivan samanarvoinen kuin minä, että jos minä astun riviin ja sinä tähän komentamaan, niin ykskaikki, sama juttu. Olisiko se niin — hä? Minä kävisin oikein pataljoonassa oppia kolme vuotta ja sinä täällä kuusi viikkoa, ja sitten me olisimme yhden arvoisia — hä? Ei siitä puhettakaan. Teistä ei ole sotamies yksikään eikä yhdestäkään koskaan tule, vaan mitä te olette?
Makkonen kysyy puolen riviä järjestään joka mieheltä, mutta ei kukaan tiedä. Kaikki ovat luulleet olevansa sotamiehiä, ja kun he sitä eivät ole, niin muuta he eivät tiedä.
— Ette te ole sotamiehiä, vaan reservimiehiä te olette, muistakaa se. Sotamiehen ja reservimiehen välillä on erotus suuri, se on yhtä suuri kuin jefreitterin ja luutnantin välillä, taikka niinkuin minun ja teidän välillä. — No, Kostamo, miten vastaat siis minulle, kun sinulta kysyn?
— Minä, herra sotamies.