— Niin, herra sotamies, taikka paremmin herra tarkka-ampuja, sillä minä olen oikea tarkka-ampuja, jommoista sinusta ei eläissäsi tule. Muista se toiseksi kertaa, kun sinulta kysyn.
Alettiin taas tehdä ampuma-asentoja. Makkonen komensi ja huusi jos mahdollista vielä kovemmin kuin ennen, tuntien syvästi oman arvonsa.
II. Ensi ilta.
Mieliala kasarmissa oli apea, hitaasti kuluivat ne autiot tunnit.
Oltiin ensi iltaa reservimiehenpuvussa. Jo edellisenä iltana oli tosin saavuttu kasarmiin, mutta silloin oli vielä saanut omissa vaatteissaan liikuskella vapaasti pihalla ja maantielläkin ja omissa vaatteissaan myös viskautua nukkumaan kasarmin kylmästi tervehtiville lavereille, uneksimaan alkavista vaivoista ja päättyneestä vapaudesta.
Niin eilen vielä, mutta nyt oltiin jo sotapuvussakin, leveät hurstihousut jalassa, lianharmaja virkatakki hartioilla ja päässä pieni soikea kairalakki. Oltiin reservimiehiä, kaikki yhdennäköisiä. Jo tuota pukua katsellessaan kävi miehille ikäänkuin selvemmäksi ja syvemmäksi se haikea tunne mikä sydämessä asui. Heiltä oli riistetty se persoonallisuuden, se itsemäärääväisyyttä leimaavan vapauden tunnusmerkki, minkä ehonvaltainen vaatetus suopi jokaiselle, hienoimmalle ja ryysyhimmälle, kauppapalvelijalle ja kivityömiehelle. Tukat oli keritty, korkosaappaat pantu kaikille jalkoihin, ja pituutensa mukaan olivat miehet mitatut ja numeroidut. Ja heistä tuntui, — joskin useista hämärästi ja epäselvästi — etteivät he enää olleet omia itsiään, eivät enää Pekkoja, Paavoja eikä Jusseja, vaan että olivat pelkkiä — numeroita.
Ruunun velli oli syöty ja iltahuutoa odoteltiin, — eli yleensä illan kulua. Samanpuolelaiset pysyttelivät yksissä ryhmissä, istuskelivat enimmäkseen ääneti mikä missäkin; väliin vain joku virkahti sanasen, pari, matalalla äänellä, mutta varsinaista keskustelua ei syntynyt. Muutamat olivat viskautuneet nurmikolle maantienpuolisen aidan kupeelle ja katselivat siitä edes kaihoten sitä vapautta, joka heiltä oli katkaistu. Mutta siihenkin tuli aliupseeri ja komensi aitoviereltä pois: nurmikolla loikominen on kovasti kielletty, siitä ankarasti rangaistaan.
— Ota hänestä sitten selvä mistä ei rangaista… ja sekin rangaistus tuo jaksettanee kärsiä.
— Jo vain nuokin nurmet saatanee miehissä maksetuksi, minkä siinä lienevät pilaantuneet.
Niin murahtelivat miehet, vääntäytyen siitä verkalleen hiekkakäytävälle. Vaan kun upseeri kääntyi päin ja rääkäsi että: mitä? niin kävelivät he sanaa puhumatta pihallepäin.