Ruokasuojassa piti vääpeli haluttomasti kuuntelevalle miesjoukolle kansantajuista esitelmää, miten heidän tulisi menetellä takapihalla kulkiessaan, ja miten eivät saisi — rangaistuksen uhalla — menetellä. Siitä annettiin vielä virallisesti iltahuudossa kaikille tarkat säännöt.

Muutamat hyvästelivät portilla jotain toveriaan, joka lääkärintarkastuksessa oli päästetty vapaaksi ja nyt iloisin mielin teki lähtöä kasarmista.

— Ja sanohan terveisiä, ettei täällä ole hätää mitään, vähän työtä ja paljo palkkaa.

— Sanotaan, sanotaan.

Tuollaisella rohkaisevalla sukkeluudella koetti eräs evästää lähtevätä. Mutta kun tämä aidannurkasta oli kääntynyt oikealle, kääntyivät jälelle jääneet vitkalleen pois portilta, eivätkä uskaltaneet toisiaan kohti katsoa, maahan vain tähystivät.

— Sillä se onni oli tuolla Heikillä, kun talvella särki käsivartensa halkopinon alle.

— Kaatui minunkin olalleni tässä keväillä ranka, mutta kestipähän…

Kasarmissa katselivat toiset kummissaan yksitoikkoisia, autioita seiniä ja kaksikerroksisia, liistapuilla miehittäin paistatettuja lavereita, jotka heidän mieleensä niin ehdottomasti muistuttivat tallin pilttuita, ja he tunsivat jo melkein olevansakin ilkeästi luontokappaleen kaltaisia… Tuollaiseen parteenhan sitä nyt kesäkseen on kytketty…

Joku rohkeampi uskalsi ajankuluksi ehdottaa kellon huikkausta, mutta toisilla ei nyt sydän antanut myötä sellaiseen leikkiin ja ehdottajakin pisti nolostuneena kellonsa ruunun takin alla olevan liivinsä taskuun. Hän istui laverin laidalle ja katseli siinä pitkin leveitä housunlahkeita alas kenkiään, jotka hänellä oli omat jalassa. Ne tuntuivat nyt niin omituisen rakkailta ja kauniilta nuo omat kengät…

Jo se aika osasi käydä pitkäksi! Tunnit tuntuivat päiviltä. Tekemistä ei ollut miehillä mitään, ja jo kymmeneen kertaan olin minäkin ehtinyt päivän kuluessa käydä ympäriinsä jokapaikassa kasarmiaituuksen sisässä. Ajatuskin tuntui kulkevan niin työläästi, yksi ainoa mielle siinä pyörieli, nimittäin että milloinkahan tämän surkeuden viime päivä koittanee, — koittaneeko koskaan! Tähän se nyt kuluu paras puoli kesää, ja sittenkin on vielä toinen puoli palvelusaikaa jälellä.