Roivas asetti pyssynsä puunrunkoa vasten. He astuivat muutaman askelen eteenpäin ja tarttuivat toisiinsa tuimin ottein. Syntyi vimmattu ähellys. Musta-Timo oli vahva mies, huomattavasti kookkaampi kuin Roivas. Painin temmellyksessä hän kiskoi Roivasta askel askelelta, nähtävästi määrätyssä tarkoituksessa kohti omia miehiänsä. Sen Roivas huomasi ja tehden äkkiä hurjan ponnistuksen heitti vastustajansa selälleen. Kipeästi parkaisi silloin Musta-Timo, sillä hän oli kaatunut maassa makaavan puunrungon päälle ja oksantynkä oli tunkeutunut hänen hartiainsa väliin. Hänen miehensä syöksyivät ylös ja yrittivät temmata aseensa, mutta samassa Roivaksen miesten pyssyt alkoivat paukkua. Viisi sissiä kaatui nuotion äärelle, loput loikkasivat metsään. Mutta Roivas oli jo heidän kintereillään ja hänen tapparansa kaatoi heistä yhden toisensa jälkeen.
Niin sai Musta-Timo jäljellä olevine miehineen surmansa pimeänä lokakuun yönä Ilomantsin saloilla. Voittajat ottivat heidän ryöstösaaliinsa ja palasivat hävitetyille asuinsijoilleen.
* * * * *
Pielisjärven kulmille ei koko sodan aikana ilmestynyt säännöllisiä sotajoukkoja, omia paremmin kuin vihollisiakaan. Mutta siitä huolimatta leimahtelivat tänä syksynä sielläkin sodan liekit. Rajan takaa tulleet säännöttömät sissijoukot tekivät siellä tuhojaan hyökkäillen äkkiarvaamatta, tavallisesti sydänyöllä rauhallisten kylien kimppuun, ryöstäen mitä mukanaan voivat kuljettaa ja pistäen lopuksi talot palamaan.
Tapani Räty taisteli sillä kulmalla pienoisen joukkonsa kanssa heitä vastaan. Väliin hän oli ypöyksinäänkin liikkeellä. Niinpä hän syyskuun lopulla ajoi takaa erästä pienehköä rosvojoukkoa, joka oli päässyt pakoon Enosta, missä hän miehineen oli tuhonnut heidän päävoimansa. Vornansillan lähellä hän tapasi heidät, kun he olivat asettuneet nuotiolle jokitöyräälle yötä viettämään. Rädyn pitkäpiippuisessa pyssyssä oli ankara panos; hän tähtäsi siten, että sai kaksi perättäistä miestä pyssynsä eteen ja ampui. Molemmat kuukertuivat maahan.
— Hoi miehet, käykää päälle! hän huusi sen jälkeen olemattomille miehilleen.
Typertyneet rosvot, joita oli enää kuusi jäljellä, heittäytyivät jokeen muka yli päästäkseen ja hukkuivat sinne. Toisen yhdeksänmiehisen joukkueen hän yllätti seuraavana aamuna eräästä kaskiriihestä, jossa he kuorsasivat makeimmassa aamu-unessa. Hän salpasi toisen ovenpuoliskon kiinni, ja kun sissit koettivat jäljellä olevasta ahtaasta aukosta tunkeutua ulos, jokainen heistä sai surmansa hänen tapparastaan.
Olipa hän sitten kuukautta myöhemmin parinkymmenen miehen keralla partioimassa Pielisjärven itäkulmalla, jonne häntä oli pyydetty avuksi. Hattuvaarassa hän kohtasi äkkiarvaamatta lähes kymmenen kertaa suuremman vihollisjoukon ja joutui epätasaiseen taisteluun. Hänen pieni joukkonsa lyötiin hajalle ja ainoastaan pimeän turvin hän itse pääsi pakenemaan metsän suojaan.
Lopen uupuneena hän osui heinäladon luo eräällä metsäniityllä. Hän kiipesi heinien päälle katon rajaan ja vaipui uneen. Aamuhämärissä hän heräsi siihen, että hänen pyssynsä ja kirveensä, jotka hän oli laskenut vierelleen heinille, temmattiin pois.
— Jo nyt olet säkissä, Räty! kuului ulkoa ääni, jota säesti monen miehen pilkkanauru.