— Suunnilleen kaksi yhtä vastaan, lisäsi Furumark.
— Eikö tässä maassa ole täytynyt monesti taistella yksi kymmentäkin vastaan, lopetti Fieandt, kopisti tuhkan piipustaan ja nousi seisomaan.
Samassa alkoi kylän laitamalta, Saarijärven suunnalta, kuulua laukauksia.
— Hätäinen mies se Vlastov, murisi Fieandt, otti patukkansa naulasta ja astui pihalle Eerikan ryhtyessä kiireesti säälimään kamppeitaan kokoon kuljettaakseen sitten vankkurinsa salmen taakse suojaan.
Everstin ratsu talutettiin esiin. Fieandt täytti uudelleen piippunsa, tunnusteli satularemmejä ja solkia, olivatko ne asianmukaisessa kunnossa, ja nousi sitten hätäilemättä satulaan. Samassa tuli Eerikka juoksujalkaa tuvasta.
— Unohditte tämän, hän sanoi ojentaen everstille litteän tinapullon, jonka hän oli täyttänyt paloviinalla.
— Kyllä kai tänään kurkku tarvitseekin kostuketta, arveli Fieandt, työnsi pullon taskuun, löi patukalla hevosta lautasille ja savuja tuprutellen ajaa hölkytteli Saarijärven tielle.
— Varokaa, eversti, täällä tulee kohta kuumat paikat, huusi hänelle luutnantti Brunow, joka johti kylää kohti perääntyviä etuvartioita.
Laukauksia pamahteli yhä taajempaan ja joka puolelta kuului surinaa ja vihellystä. Mutta Fieandt ei näyttänyt sitä huomaavankaan. Äreästi hän nyhjäisi levottomasti vikuroivaa ratsuaan ja pölläytteli piipustaan täyteläisiä savukiemuroita tarkastellen samalla lähenevää vihollista. Ladatessaan ja ampuessaan sotilaat loivat häneen hymyileviä syrjäsilmäyksiä. Oli jukoliste siinä vaaria kerrakseen!
— Siirtykää hiljalleen kylään ja liittykää siellä Hämeen pataljoonaan, jonka kanssa sitten yhdessä vetäydytte salmen taakse, hän antoi määräyksensä. — Mutta sitä tehdessänne kärventäkää niiden pirujen partoja minkä ehditte.