He asettuivat kahteen suureen kirkkoveneeseen. Toista komensi Roth, toista Spoof. Soutajiksi määrättiin yksinomaan talonpoikia, päälliköt samoin kuin muutkin sotilashenkilöt asettuivat veneiden pohjalle ollakseen mikäli mahdollista näkymättömissä.
Salmen puoliväliin ehdittäessä tuli purjealus näkyviin. Jotkut miehistä tunsivat sen tamperelaisen Idmanin jaalaksi. Se kulki syvässä ja oli siis hyvänmoisessa lastissa. Lähemmäksi tultua veneet erkanivat Rothin käskystä toisistaan ja soutivat eri puolille jaalaa. Kohdalle tultuaan he käänsivät veneet nopeasti ympäri ja alkoivat seurata jaalan kummallakin sivulla. Roth nousi seisomaan ja miehet pitivät muskettinsa ampumavalmiina.
Jaalassa oli näkyvissä vain kolme miestä, nekin kaikesta päättäen suomalaisia. Yksi, herrasmiehen näköinen, seisoi kajuutan katolla, toinen kokkapurjeen äärellä ja kolmas hoiti peräsintä.
— Laskekaa purjeet alas, tai muuten me ammumme! huusi Roth.
Kun purjeen luona oleva mies vitkasteli, toisti Roth käskynsä tiukemmin. Nyt herrasmies juoksi esiin ja pudotti purjeet alas, jolloin jaalan vauhti huomattavasti hiljeni. Samassa ryömi matalasta kajuutan ovesta esiin venäläinen upseeri. Hän vaihtoi jonkin sanan herrasmiehen kanssa ja huusi sitten jotakin venäjäksi, jolloin aluksen perältä kohosi näkyviin sotilaitten päitä. Nämä olivat loikoilleet kaikessa rauhassa jauhosäkkien välissä ja paistattaneet päivää.
Molemmat veneet olivat jo aivan aluksen kyljissä ja niistä ojentui parikymmentä ampumavalmista muskettia venäläisiä kohti. Säikähtyneinä sotilaat jättivät esille ottamansa aseet ja ryömivät jauhosäkkien väliin. Upseeri näki nyt parhaaksi astua jaalan reunalle ja ilmoittaa pardon-sanalla antautuvansa vangiksi. Roth ja Spoof nousivat muutamien miesten seuraamina kannelle ottaen ensi töikseen upseerilta ja hänen miehiltään aseet. Kaikkiaan jaalassa oli kaksitoista miestä. Suomalainen herrasmies oli jaalanomistaja Idman, jonka venäläiset olivat pakottaneet alusta kuljettamaan. Hänellä ei luonnollisesti ollut mitään tapahtunutta vastaan.
Jaalassa oli lastina kaksisataa säkkiä jauhoja sekä yhtä monta säkillistä valmiita leipiä ynnä yhtä ja toista muuta hyvää.
— Ei meitä hevin nälkä uhkaa, virkkoi Roth. — Tuskin saamme tätä saaliin paljoutta enää sopimaankaan saarellemme. On parasta, että ryhdymme niitä hetimmiten jakamaan paikkakunnan väestölle.
— Liian mukavasti tämä käy, päivitteli Spoof. — Ei nytkään ammuttu yhtään ainoata laukausta. Pelkään, että me tällaisella sodankäynnillä lihomme liikaa ja käymme uneliaiksi.
— Älä sure, veikkoseni, lohdutti Roth häntä, — sillä luulenpa, että meitä pikapuoliin uhkaa myrsky joka ilmansuunnalta. Syntimme venäläisten silmissä kasvavat päivä päivältä. Heidän kiukkunsa lisääntyy yhtä rintaa nälän kanssa.