— Ohhoh, nythän tämä käy jo itsestään! huudahti Spoof, — meidän ei tarvitse muuta kuin paistaa perunoita ja kuorsata täällä saarellamme.
Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan he saivat ennen pitkää kylliksi tekemistä. Muutaman päivän kuluttua Bergström palasi matkaltaan, mutta yksinään. Klingspor ei ollut suostunut lisäväen lähettämiseen, koska oli uhkarohkeata ryhtyä mihinkään hyökkäystoimintaan. Sen sijaan käskettiin Rothin vetäytyä takaisin pääarmeijaan.
— Tähänkö nämä juhlat sitten loppuivatkin! huudahti Spoof.
Eivät olleet erikoisen mairittelevia ne nimitykset, joilla Bergströmin tuomien uutisten johdosta sotamarskia muisteltiin Saukonsaaren leirillä. Tavallisen hyväntuulisuutensa kadottaen Rothkin raapi korvallistaan ja näytti ylen happamelta. Mutta kun hänelle saapunut paluukäsky oli suusanallinen eikä siis täysin tarkka, hän päätti lykätä lähtönsä paikkakunnalta.
Siellä rupesi olo kuitenkin käymään kuumaksi. Peräytyvän Rajevskin tilalle lähetetty uusi komentaja, kreivi Kamenski, lähetti eversti Sabanejevin johdolla kokonaista kaksi pataljoonaa jehujen kimppuun. Heinäkuun viimeistä edellisenä päivänä jehut kävivät äkkiarvaamatta tämän ylivoimaisen vihollisjoukon kimppuun lähellä Ruoveden kirkonkylää saattaen äkillisellä hyökkäyksellään venäläiset vaikeaan asemaan. Oli vähällä, ettei Sabanejev lähtenyt paluumatkalle. Moneen päivään hän ei uskaltanut liikkua Ruoveden kirkolta minnekään. Vesille hän ei alusten puutteessa voinut yrittääkään. Vasta elokuun kolmantena päivänä hän eteni varovasti Kautunsalmelle. Siellä jehut olivat taas vastassa ja iltahämärään saakka paukkuivat musketit. Kun aamulla ei vastustajia näkynyt eikä kuulunut, Sabanejev rakennutti lauttoja, joilla alettiin lähestyä Saukonsaarta varovasti ja sydän kurkussa. Sieltä ei kuulunut hiirenhiiskausta. Odottaen joka hetki saavansa yhteislaukauksen niskaansa venäläiset nousivat maalle ja kapusivat vallitusten yli.
Saari oli typötyhjä. Edellisenä yönä olivat jehut miehineen, sotasaaliineen, vankeineen ja lukuisine veneineen lähteneet lipumaan pohjoista kohti. Viikkoa myöhemmin he yhtyivät Porin rykmenttiin Kauhajoella. Kolmisen viikkoa sitten Roth ja Spoof olivat lähteneet neljänkymmenen miehen kanssa matkaan. Nyt he palasivat sadan miehen, saaliin ja ison vankijoukon kanssa pakotettuaan sitä ennen venäläisten pääarmeijan pitkälle perääntymisretkelle. Tämän loistavan sotaretken aikana he olivat menettäneet yhden ainoan miehen.
Eräs aikalainen lausuu Rothin ja Spoofin toiminnasta: "Jos tämä sankarillinen partiointi olisi suoritettu Euroopan sydämessä, se olisi saavuttanut loistavan sijan suurtenkin kansain historiassa." Mutta meidän kehno ylijohtomme ei kiinnittänyt siihen tarpeellista huomiota eikä ryhtynyt omalla tahollaan vastaaviin toimenpiteisiin, joten jehujen sankariretki jäi yksinäiseksi ilmiöksi, samalla kun se on räikeä esimerkki siitä, miten meillä jo menneinä aikoinakin syvät rivit ja ylin johto katselivat asioita eri tavalla. Silloin kun edelliset, antamatta turhien kuvittelujen pelotella itseään, kävivät uskaliaasti taisteluun maamme perivihollista vastaan, horjui, epäröi ja vitkasteli ylin johto, päästäen valtit veltosti käsistään. Mutta Rothin, Spoofin ja monien muiden heidän kaltaistensa suomalaisten sankarien muisto on meihin luonut vahvan uskon ja luottamuksen, että Suomen kansa kerran vielä on myöskin ylimpään johtoonsa saapa itsensä mittaisia miehiä.
Kyösti Wilkuna