— Niin, Kosoinen, annetaan heille lähtöeväät! Mutta tämä nimi pysähdytti äkkiä Manun, joka kääntyi kuin pistettynä ympäri perästätulevaa kohti. Tuossa siis oli mies, joka hänen poikansa, ainoansa, surmasi ja jolle hän oli vannonut verisen koston…
— Vai sinä olet Kosoinen!
Tulipa karjalaisen vuoro peräytyä Manun survovan sauvan edestä, ja siinä palavan pirtin kupeella, johon toisetkin hämäläiset nyt riensivät, syntyi tuikea tappelu. Hintsan kirves heilui kahta puolta ja Pentti koetti voimansa takaa suojella liiaksi loittonevaa Manua. Vastakkain iskeneet kirveet kilahtivat. Kylän naiset ja lapset pakenivat kirkuen rakennusten ja kesantoaidan taa ja sieltä he kauhulla katselivat kahakan menoa. Sieltä se myös ensiksi kajahti vihlova huuto:
— Jo kaatui Kosoinen…!
Pentti, joka hääteli sivultapäin hyökkääviä viikatemiehiä, katsahti tuonne kirkuvaan naisjoukkoon; hän näki karjalaisten kantavan sinne tuvan kupeelle kaatunutta toveriaan. Mutta samassapa hän lähti itsekin juoksemaan sinnepäin.
Hän oli sieltä naisjoukon keskestä nähnyt kalpeat kasvot, jotka pelokkaina ja hämmästyneinä tuijottivat häneen kuin aaveeseen… Hän ei voinut erehtyä, ne olivat Marketan kalpeat kasvot…
— Marketta, tule…!
Mutta kasvot olivat häipyneet samalla hetkellä kuin hän ne oli nähnyt. — Pentti pysähtyi, pyörähteli ympäri, ei tiennyt mihin hyökätä. Ja silloin hän kuuli takaansa, rantatieltä, nimeään huudettavan. Hän katsahti sinne, ja jo olikin aika palata pihamaalta.
Manu horjui siellä aitaa vastaan, horjui ja kaatui… Hän oli mielensä huumauksessa yhä hyökäten jatkanut taistelua Kosoisen miehiä vastaan; siinä oli hän saanut viikatteesta kylkeensä syvän haavan, ja siksi kutsui nyt Viljo, miehen tavalla setänsä sivulla taistellen, Penttiä avukseen. Hintsa lakasi kirveellään hyökkääjät tantereelle vaipuneen toverinsa kimpusta ja läksi juosten kantamaan häntä venheeseen, jota Viljo jo vesille työnsi. Ja Pentin oli silloin juostava sinne heidän jälessään, muu ei auttanut. Kylän miehet, joilta johtajan kuolema oli luonnon lamauttanut, seurasivat heitä toki vain loitommalta, toiset viritellen jousiaan, toiset rientäen valkamaan venheilleen…
Mutta hämäläisten haapio, jonka pohjalle Manun haavasta verta virtasi, se loittoni jo salmen suuta kohden.