— Sam.
— Sa-Sam? Missä se sitten on?
— Kaupunkimme ainoan sanomalehden toimituksessa.
Oli hetken syvä hiljaisuus. Sitten kuului arkaileva, pelästynyt ja puolittain häpeilevän hilpeä:
— Herra Juuumala!
Ja kuulotorvi pistettiin varovasti ja vitkallisen vaisusti jossakin kahaansa.
RUNOLLINEN SAVONMAA
Onhan kaunotaiteita pyhästi palvova Suomen kansa kauttaaltaankin yleensä runoutta rakastavaa ja kernaasti värssyttelevää väkeä, mutta Savon kansa taitaa siinä kuitenkin kaikitenkin muista voiton viedä ja rekordin lyödä.
Kun näet muualla maassa juhlarunoillaan jokaisesta innoittavasta isänmaallisesta tilaisuudesta korpikylän karjanäyttelyyn asti tai värkätään sisäänlämpiävissä savupirteissä vanhoja Väinämön virsiä uuteen uskoon tai tekaistaan tukkipontulla tunnelmarunoja ja rekipajulla lemmenlauluja, näprätään runollisessa Savonmaassa jo korkean oikeuden protokollatkin riimeissä ja runojaloissa.
Todistuksena siitä olkoon seuraava käsiimme joutunut näyte. Se on erään Kuopion takaisen kihlakunnanoikeuden äskeisten vuosien talvikäräjien pöytäkirjasta.