— Ka, viskoo hänet!
Viskanna Kalle ol, mutta viskanna vitalikkoon, monta syltä yl. Sinne lupsahti laineen selekään ja painu. Niin Kalleko? Ei se painunna, kun Heikki ennätti ja nujjuutti venneeseen.
— Taisit heittee vähä lujanlaiseen? Heikki sano.
— Tul erreys siinä matkassa. Luulin olevan montahii syltä lommoo.
— Erreys siinä tul. Kun oisit malttanna heittee hilijempoo.
— Ei se kiire kato! Sinne ne män ne massiinarahat.
— Vuan onhan sulla sitä liknööriä?
— Vieläpä lööriä tässä! Se män siinä kiireen kuppeessa sehhii!
— No voi hälläkkä tässä! Laskeppas semmoset tavarat nyt taskustas, hyväkäs.
Ja ves ol herahtanna miehille silimään. Heikille aineista ja Kallelle rahoista. Nolona olivat suaneet soutoo ja siunuustella. Vuan mittee se semmonen, yks vaivanen satanen, kun mies on komesrooti ja ruuvvitar ja rosentti juoksoo kun Oulunpuolessa metripiimä, loppumata. Sattuu niitä erreyksiä hyväkkäitä, vuan ei ne tunnu, ei semmoseen kun tohtuervainoon Kalleen — rasvainsnyöriin, hantlangariin …»