Siihen se lopetti Iivo-vainoo ja nauroo turrauttettuvasa sano:
— On niitä erreyksiä sattunna mullehhii ja sulle, hyväkkäitä…
HERRA PORMESTAR JA MUUT MUSSIIKKIHENKILÖT
Siit on kierähtännä kommeehii vuosviitinen, kun minä kuleksin kerran sen piäkaupuntilaisporttupienupelurin kansa kylästä kylään ja kaapunnista kaapuntiin. Miten lie ensistäsä, muistooksen Muaningalla, yhen kesän kaihteessa kiännytty tutuks, ja hään Himotti olevasa yks komeljantti ja sano nuin kun ahveeranneesa, että jos ois hänen antoo rimmauttoo yks konsnertti meijännii kyläkulumalla. Sen hään tehhii, ja tultuvammo oikein tutuntappaisiks hään kysyä hymmäytti, että enköön ottas ja lähtis hänen kumppalinnaan yhteen höläkkään, niät konsneeroomaan pitkin mualimanpieltä. No, suattaa kait sitä männä, märkänöö kait sitä yksilläi olilla ollessa ja suattaa nuamoosa näyttee muuvallai. Niine puhheinemmo myö sitte lyöttäyttiin lähtemään syksyn käyvvessä ihan kukkeimmilleen.
Paljo sitä semmosen pelmannin parissa mualiman mänöstä näkköö. Niit on immeisiä muuvallai, ja omat on olosa kullai kylällä. Vuan en oo vielä niin kummoo meininkiä muuvvalla nähny, kun ol yhessä syrjäkylässä kaukana Pohjanmualla, jonnekka myö samalla matkalla osuttiin.
Ol semmonen syksysen illan kajaastus, kun myö rautatiellä tulla tömistettiin kylän tatsuunalle. Paljo ol immeisiä aseman latvormulla kun helluntailauvantaina ennen muinon Apteekin mäellä. Lienöövätkö lähteneet meitä vastaan, vai muutenko mukavuuveksesa jaloittelivat, en mää karanttieroomaan, mutta kyllä niitä ol, että oikein kihis kun kusjaispesässä ikkään. En malttanna ennee olla iäneti, vuan kysyä kajjautin konehtyöriltä, että mittee se tämä mänö nyt oikeestasa olettaa, kun on immeistä niin ilikeen kosolta ja ryöhkäsöövät kun hukka naurishalametta. Konehtyör, yks lihavanlevvee miehenkiäppänä, vastata viert:
— Soon nyt pormestar pallaunna kaapuntiin talavitiloille. Taitaavat olla tappoomassa häntä. Ainahii minä tässä työntäyn niin tuumoomaan, kun näky olevan avviississai, että se nyt tuas villaltasa viäntäytyy lämpimän lähettyvä kaapuntiin ja näkkyy olevan matkassai.
— Vai niin, elekee panna pahaksenne, että minä nuin kysyä kilivotin. Aattelin niät, että jos ois ottaneet ja toisesta syystä syöntyneet asemalle — myö niät tullaan tänne pienua pimputtammaan, tämä herrannäkönen tässä on niät semmonen koputsoitin konsneerooja — ootta kait suanu silimiinnä ilimotuksen avviisista työhii — että jos oisivat meitä tulleet vastuuseen, vuan ei taija olla niin päin pyrintö?
— Oisko nuo siitä niin ollakseen. Pormestaria noon tulleet tatsuunalta tietämään. Vuan heitetäänpäs tämä puhheenpito tähän, minun pittää piipahtoo tuonne pakkaassinpuolelle, pittää niät nuivata pormestarin pakkaassi rilloin. Hyväst.
Hään män. Myöhii lähettiin. Outoja kun oltiin ja ossoomattomia vieraassa kylässä, ei osattu oijustee ensistäsä mihinkään, ennenkun yheltä poijankellukalta kyseltiin, että missään muanpaikassa sois tässä kylässä kievarintapainen.