— Ra ottoo hevonen, niin ossootta. Ajurin kansa kun kuletta, niin koht on sushuussi suunna eessä. Soon muuten tuolla vastapiätä vuatekauppoo. Ensistäsä kun määttä Mähösen nurkkaan ja siitä vehnäspuen sivute, että niättä kaukoo kiiluvan syltin, jok on riätäl Rytkösen, niin sitte siitä kiännyttä nuin kuaressa Ruuttahuoneelle ja siin on semmonen mäen kyöhkyrä, jolla on sustiettihii. On sillä kattosa kiänteessä muuten kepin nenässä lakuhii lekottamassa, että ossootta kait, jos oikein kuletta.
Myö ajuriin luo. Mäntiin ensin yhen ylypeimmän luo ja lakinlippua leuhkautettua riäkästiin, että onkoon se tämä massiina meitä varten?
— Tämm ei oo leeti rilla. Mänkee muihin luo. Tämm on jo pistellattu herra pormestarille. Kuuluu ajavan sustietiin.
— Vai niin. Vuan onkos tämä toinen leeti?
— Ei oo tämmäi. Tässä männöö pormestarin rouva.
Myö kolomannen luo. Hönkästiin hällehhii samat sanat silimille:
— Oisijakkoon niin hööli, että ohjoisija meijät sushuussiin, vai onko se tämmäi vossikka jo vuokrattu?
— On, tässä männöö pormestarin pakkaassi.
— No entäs tuo tuossa?
— Kuuluu kyyvvihtevän pormestarin piikoja. Kaikki ne taitaavat olla jo poisotetut; että taija suaha hevosta tähän tarpeeseen. Vuan ossoo kaet sinne semmoseen männä kyökkästä jalakapeliliäi. Tuossahaan on yks poijan toljake, jos ottaisija hänet ohjoomaam. Pekka hoi, mittee sinä siinä kilimuilet, tule tänne, niin suat kyyvvitä nämä herrat kievariin. Eivät ehtineet suaha hevosia, eivätkä ossoo, että ota ja kuleta sinä. Tienoothan siinä tupakakseks yhen härmän, jos et enemp.