— Taavetti! Elähän ennee pakkoo! Näkkyy tuolla kuistilla vielä muuvvan ojentelevan. Näkkyy olevan Kasreenin uus rokuristi, se Drokopee, että jos paat pikkuruikkusen rämiä, niin minä ruoroon vöörin ryville. Sinä, Pekka, reestooppas suaha ne rossit rämille, toppoot sinne tuplapollariin, niin suat lankongin maihin. En viihi ennee alakoo ahteria ruveta kiäntelemmään.
— Toppoo? Helekutillako minä toppoon, kun ei oo touvia!
— Ka, ota sitte sesta ja niin suahaan pasassier paattiin.
Hikisenä essiinty sitte tulija Serupaapelin sylliin. Meijän mualaisten silimä oikein otti ja sirkes häntä silmätessä. Köyhä ei niät usko kahtomata. Hään oi semmonen sutjakkaruumiinen, sattiinvuer palttoo piälläsä, koppakuerhattu piässäsä, raaku ja rettiinskravatti kaulassa ja riihin alla liivin aukeemassa kiils kommee köyhäntoistus (= simpsetti). Kun alako teetätä ihteesä, niin aina käsvarsmeiningit, niät mukit (= tärkkiniekka mansneerit) hihasta valu. Teetattuasa ihtesä alako hään kävellä hyvin tärkeenä takilla.
— Kukkaan soon tämä herra? hymäht semmosella itikan surinalla mun korvaen Koeraharjun Penu.
— Niin ettäkö tuo, joka tuossa tempoo? Se on se herra rokurist, Brokopee, Kasreenin puukhollar. Kuuluu olevan yks ruukin vöörvalttarin poika etelästä.
— Hyh, vai vöörvalttarin poika. Hiijen hömpsäkkä mies. Kato, kato kun uljaasti pokkaileiksen, kato ryökästä.
— Oo osottelematal Se on herra ja herralla on jalannousu juoksevamp kun meillä.
— Hittooko se nyt näin kesäkuumalla tuolla varaplyymillä tekköö, jota vasemmuksessasa viehkuroittaa, ja kalloossit on jalassa…
— Hittooko sinä siitä vatupassoot? Ne on niitä herrain hökötyksiä.