Siihen suapu meijän joukkoon Valakonennii ja hilijoo mulle kähis kämmenesä takkoo:
— Soon käyny Ihalassa suluhasissa! Kuuluu kiertävän sitä Amantoo.
— Niin häh? Amantoo? Tuoko Grokopee?
Vuan Amantan rokurist oi painannna salonkiin herrasväen resunierinkiin…
* * * * *
— Että jos vieraat viihtii ruveta tämän ohjelman peräks pyörimään, niin ison tuvan lattia on levvsellään!
Tuvassa jo temmas viuluvasa Pekka, se Kyyrylän isäntä, ja myö muut kokkoonnuttiin sinne tuvan kaihteeseen. Vastapuolella hämötti hameväk, kaikessa kommeuvessasa, niin että ol Toholanmäen Tiina uuvessa juussihiussissasa, jonka eessä rehoitti rimsulaita vyöliina, Taanielin Annakaisa kukkaniekka pumasiinissa ja valakeessa vörkkelissä, Ihotunlahen Iitu ihan punasissasa ja kirkherran Riitta mansnierissa ja solokniekka peltissä, kun tuas Altalon Miinalla ol vuan musta, sissään ottamalla vatvattu leninki. Miesten puolella ol meitä tuas Kolehmalan poika kumkauluksessa ja topatussa ravatissa ja suapasvarret housunkauluksen piällä, Kokkolan Matti rettinki suussa, Koeraharjun Penu ja monj muu.
— Nyt ottaa ja lähtöö Toonan valssi, että jos yritättä! ilimotti Pekka ja alako vaivertoo viuluvasa. Ensmäinen, joka astu palakkiin poikki taamiin puolelle, ol herra rokurist. Ol heittännä palttoosa ja porskuttel ehassa verassa. Pännätaskuusa ol pistännä puelsilikki nästyykin. Hään astu Annakaisan etteen ja kumartoo kaikerreltuasa ja sipastuasa vasemmuksellasa puelkuaren lattiaa, että tomu ikkunaan hiekkana räsäht, hään vuati tyttöö taamiksesa. Vuan Annakaisoo iletti, ettei osanna kun niijata nöksäyttöö ja hupeltoo:
— Minä en ossoo valsneerata…
Vuan osashan se, ja osas muuttii. Alakuun kun piästiin, niin män yhtenä meininkinä koko tupa. Rokurist tuntu kysyvän, mistee hänen taamisa ol muka kotosi.