— Iliman aikojan vuan Iimäeltä.
Pantiin sitte polokkoo, sottiisia ja reutspolokkoo ja vingerkkoo. Sen jäläkeen alettiin astella rinkiä ja laalettiin:
»Syvän sillä on kun pehmitetty taula, jolla hään mulle rakkavuutta laulaa! Ja käjet sillä on niin valakeet ja viinit, joilla, hään kieto mun ympäri kiini.»
Rokurist ol sillä aijalla männy pihalle jiähyttelemmään ja pyys Penua mukkaasa. Ol sitte halakopinon kuppeella ottanna povtaskustasa oikeeta eekumia, semmosta siiniä viiniä ja ryypättyäsä käskennä Pennunnii painaltoo.
— Mittee se herra Trokopee nyt mulle… No herrapa teitä heilauttakkoon…!
* * * * *
Sol poikoo se Rokopee. Ennen min en oo ottanna muihin herrastanssiin ossoo, kun jalakan niät ei oo oikein ottavoo luatua, vuan kun rokurist ehoiti, että jos ois nyt ransneerata, niin en oikein osanna olla alottamata. Hään sito ensin itellesä nästyykin käsvarteesa, että niät jokkainen äksentierois hänet ransnieringin vikulieriks ja sitte, kun jokkaisella ol taami ja kavaljeer, myö ruvettiin kahtapuolta pirttiä ja otettiin tuuria, se on ens hymmäys koko hökötyksessä. Senjäläkeen vikuleitihi ja sitte pujoteltiin ja tuurata ryöhkyytettihi. Rokurist aina riäkäs, että nyt tulloo se ja se remjääsi, ruasiesi ja rantemua. Oikein ol imheen lyst ja kaikki män kun siist livvaus, vaikka Annakaisa ja Kalle aina tahtovattii sapartoo tuuria vasta toisten perästä. Rokurist viskel venskoo ja riäkkäs vieraita heprejoita ja viuhto ja kaloppas kuin ois ottanna ja männy paha ihteesä.
— Tämä se on oikeeta linoleumia, poijat, hään huus ja kahtoo läimäytti nuin ylmalakasesti koko konkkaronkkia.
— Niin onnii, että oikein! Heerskatuvara kun on hempeetä!
— Ja nyt tulloo ylleinen rominaati. Pekka soittaa marssia ja myö jokkainen jalotellaan taaminemmo tuvan ympär.