— Mittään marssia sit ois puottook?
— Vaikka pyörneporia! No, yhtä-aikoo, yks, kaks, kolome…!
— Yks …! Ai suta sumpvati rallaa, sulavalla rallaa rellullalee.
* * * * *
Käyp semmonen kylymän kelemee tuulen humu. Yö on pimmee, ettei sikkaar suussakaan taho tuntee. Serupaapel puhaltelloo ja puuskuttaa vuahtosia laineita vasten, ja alakaa sattoo, kun ois taivaan tarhat auk. Myö istuva kyyrötettään tuulen ruokana kaulus pystyssä ja ootetaan kotrannan rykiä.
Salongissa vuan on elämee. Siellä on rokurist, herrasväk ja hameväk. Aina alavarriin kuuluu sieltä seinän läp rokuristin puhe ja tyttöparven nauru.
— Eiköön oo tuo Krokopee ottanna ja rietautunna? kysyä kujers minulta
Niiralanniemen Joope.
— Nii, että mittee on?
— Että eiköön oo humalassa?
— Mittees soon, melekeen kun kello. Kuules, mittee se pärmenttieroo tuas nuin rammeesti…