Rokurist tuntu tytöille selittävän siellä sisällä:
— Kylymä on yö! Kerrassaan kylymä. Mon nyt maksas lämpimästä yösijasta satoja. Mutta minun povessan pallaa se lemmen lämmin liekki, ettei luonnon kolleus sitä sua puhutuks.
— Sitä pitäs ottoo ja jiähyttee! sano muuvvan tytöistä.
— Hjaa! Heerskatuvara. Hers kapteen, yks kor limulaatia, tytöillä on jano ja minulla on palo!
— Vie sinä Pekka sille limunierkor tuonne täkin alle.
Pekka tuntu hokevan, että sen sitä vielä, mokoma elätys, mutta rettuutti risun kalisevia pulloja salonkiin.
— Täss on Korkopiälle olutta…!
* * * * *
Oltiin jo puelmatkassa, Hermannin ryvissä, kun Annakaisaa pit erota männäksesä hevoskyyvillä Ruotaanmäkkeen. Kun pyssäytettiin, tulla tuoksaht hääri salongista muvassasa herra rokurist varaplyyn alla.
— Hyväst nyt, herra rokurist!