— No, ota sitte sesta ja tarjoo sen piätä, mutt anna olla pikkusen aikoo kylymän veen ollessa…
Hilijoo ja hittaan hellävarroo nujjuutettiin hänet sitte paattiin. Piästyäsä kannelle siristel hään kun koira märkee hänteesä ja nuin ujonlaisesti uikutti:
— Kun jäi varaplyy ja toinen kalloossi…
— Vieläpä tässä. Männöö nyt rokurist ja sylleilöö tuota onkapannua siks kun suavutaan kotrantaan. Vaikka taitas nyt mon maksoo satoja suahessasa lämpimän yösijan…!
Salongissa tuntuvat tuumivan ahvieringistä, joka otti ja tapahtu.
— Kukkaan se ol, joka pilas nyt piimäkorvon?
— Kirkonkylän komesrootin humalainen puetpoika näky olovan. Se Krokopee.
— Oiskoon tuo ilennä ennee männä kottiissa, jos ois ottanna ja hukkunna?
Vuan surkeena kuilakkeena kuuntel herra rokurist onkapannua sylleillen pilapuhheita.