— Chierlin'in kartano, lausui hän — niin olenpa todellakin monta vuotta sitte kuullut siellä olevan aarteita kätkössä.
— Siellä on niitä, — vastasi Ulfvenklou tyynellä vakavaisuudella, joka saattoi herttuan sydämen sykkimään huimaavasta riemusta, ja hän jatkoi: — Teidän kuninkaallisen korkeutenne uni merkitsee huolia, rahahuolia… rahanpuute tuotti huolta ja minulta tuli apu.
— Ja sinä arvelet siis, että minä?… mutta miksi et ole itse?… Niin, miksi et aijo itse koettaa onneasi? — Herttua teki hätäisesti nämät katkonaiset kysymykset; silmänräpäyksellinen epäilyn tunne häiritsi hänen suloista sydämentykytystänsä.
Teidän kuninkaallinen korkeutenne yksinänsä on se henkilö, joka voi löytää tämän aarteen. Olen nyt sanonut, mitä minua on käsketty sanomaan, mutta minä ainoastansa voin olla teidän kuninkaalliselle korkeudellenne apuna, sillä aarteen saaminen on yhdistetty salaperäiseen uhriin.
— Ja se on?
— Sitä en saa ilmaista.
— Chierlin'in kartanohan on itäisen Pitkäkadun varrella?
— Aivan oikein, teidän kuninkaallinen korkeutenne.
— Luuletteko, että hän sallisi tehdä siellä tutkimuksia?
— Jos hän sen sallisi — niin kuka tulisi samaan tuon löydetyn aarteen?