"Minä onneton", vaikeroi hän avaten ryytikaapin, ja kas sielläpä olikin hakemansa paperi suklaa-paperien seurassa veljellisessä ystävyydessä.
Maijastiina juhlallisesti vakuutti sitä ei sinne panneensa, ja kuka sen teki, sitä miettiköön jälkimaailma tai Maijastiinan perilliset, jos tahtovat; mutta päällekirjotusten erhetys ja sen seuraus on tullut meidän tiedoksi.
Saatuaan odotetun oikian kirjan, oli maaherra niin tyytyväinen, että hän nauroi koko erhetykselle ja antoi hakijalle, jonka kunnon ja rehellisyyden tunsi, pyydetyn vallesmannin paikan, vaikka muuten oli aikonut sen ihan toiselle.
Tämä onnellinen erhetys oli syntynyt siitä että kirjotusmies, joka nämät lähetti, oli istunut avoimen ikkunan luona ja oli äänin lausunut, käydessään lakkaa ja kynttilää hakemaan: oikean puolinen on kenraalille, vasemman puolinen morsiamelleni. Eräs koiran-silmä hänen kumppaneistansa muutti kirjain paikan, josta syntyi kerrottu erehdys, mutta myöskin perusti nuoren miehen onnen, sellaisen, jota parempaa ei ollut toivonutkaan.
18.
Kosto.
Omituinen on se kosto-oikeus, mikä monessa kohden maailmassa tavataan.
Sen jäljet varsinkin huomataan perhe-elämässä.
Kivi-Taneli oli arvossa pidetty ja varakas kauppias. Tämän liika-nimen oli saanut siitä, että aina voimallisesti ja nerollisesti johdatti raskaimpia töitä, niinkuin pellon raivaamista ja kiven murtamista, joita tarvitsi monen pytinkinsä perusteeksi.
Vaikka ei niin sivistynyt ja sievä kuin veljensä hovineuvos, sai hän vaikk'ei itse enää ollut nuori, erään rikkaan, ihanan ja nuoren tytön vaimoksensa. Se oli rikas, ei vaan rahoista, sillä hänen paras tavaransa, jota sivistyneempi mies, kuin Kivi-Taneli oli, olisi pitänyt arvossa, oli hänen rikas sielunsa ja tunnollinen sydämmensä. Mutta Kivi-Taneli ei ymmärtänyt kumpaakaan. Hän kohteli häntä kovuudella, kielsi häneltä kaikki huvitukset ja vielä päälliseksi tahtoi riistää rakkauden siteet hänen vanhempainsa ja sisartensa välillä. Hänen puhdas mielensä tahtoi nähdä ympäristönsäkin puhtaana, mutta miehensä tahtoi päinvastoin. Opettaaksensa häntä oleman kuuliaisen ja alamaisen oli hän kieltänyt kaiken maalaamisen ja pesemisen huoneessansa. Mutta kerran kuin oli koko päivän maalla, antoi rouva siivoa kaikki huoneet ja pestä oman kamarinsa. Kotio tultuaan huomasi mies heti tehdyksi vastoin hänen tahtoansa, jonka vuoksi meni ulos, toi suuren tervapytyn ja maalasi tervalla rouvan valkiaksi pestyn kamarin lattian. Tälläinen käytös runteli rouvan muutenkin heikon terveyden. Pitkällisestä murheesta ja mielipahasta oli jo ennenkin keuhko-tautinen. Sydämensä särkyi ja neljä pientä lastansa jäivät äidittömiksi ja kovan isän kasvatettaviksi.
Ei kauan hänen ensimäisen rouvansa kuoleman jälkeen kuultiin kaikkein ihmeeksi, että rikas Kivi-Taneli kuulutettiin yhden oman piikansa kanssa. Yleisesti säälittiin pieniä lapsia, jotka nyt saivat äitipuolen, jolta ei mitään hyvää ollut odotettavana.