Näin sadatteli eukko miehiä, kuin samassa eräs vanha merikatteini Possenius, kasvinkumppalinsa ja nuoruutensa ystävä, tuli eukkoa tervehtimään. Kukostuksensa päivinä oli hän moniaassa tanssissa samalta ukolta suvainnut likistyksen tapaisen.
Yskästen kysäsi ukko, miten sisar oli jaksanut hänen meriä purjehtiessaan. Hymyellen näytti ukko katselevan nuoruutensa tanssikumppalia.
Punastuen melkein kuin viistoista vuotinen tyttö, pyysi hän ystäväänsä istumaan, kumartaen niin sievästi että meidän aikaiset tytöt tuskin niin osaisivatkaan.
Nuoruuden ystävät istuivat keskustelemaan kuluneista ajoista ja sen aikaisesta nuorisosta, sekä mitenkä silloin oli nykyistä parempi. Siirtyneinä nuoruutensa aikoihin eivät vanhukset huomanneet ajan kulua, ennenkuin ilta-rummun räminä muistutti Posseniusta huoaten kääntymään tyhjään kotiinsa.
Kumarrellen seurasi Tiina-täti häntä porttiin asti, jonka sitte sulki, käyden suojaansa takaisin. Iloisena ja tytyväisenä siitä, että Possenius ei ollut häntä unhottanut, ylisti hän nuoruutensa aikuisia miehiä, jolloin olivat mitenkä vieläkin, arveli eukko, oikein hyvät. Siihen aikaan olivat vaimot vielä onnellisia, tuumaili vanha piika itsekseen.
Eräänä päivänä odottivat koululapset suurta huvia, sillä he tiesivät Tiina-tädin aina pitävän lupauksensa, varsinkin milloin oli uhannut heitä rangaista. Eräs pieni paroni Silfverhjelm oli monta päivää ollut laiska, ja niin tavoin koetellut eukon kärsivällisyyttä, niin että se, antaessaan hälle kotiläksyn sanoi: "Kuulkaapa lapset! Jos Aatolvi huomenna virheettömästi osaa lukunsa, niin lupaan ensin hypätä tervatynnyriin ja sitte höyhentynnyriin, niin varma olen siitä, ettei se tule osaaman."
Iloisina erisivät lapset, saatuansa Aatolvin lupauksen, että hyvin oppisi luettavansa.
Kotio tultua kummasteli äitinsä, että poika heti ja ahkeraan puuttui lukemaan. Aamulla varhain oli hän jo noussut lukemaan ja iloisena meni hän kouluun kerrottuansa vanhemmillensa odotetun ilon.
Kumppanit kuulustelivat porttisolassa hänen lukunsa ja riemuksensa havaitsivat hänen osaavan iki-hyvin. Ensimäiseksi kävi hän esiin pitkän lukunsa kanssa, jonka selvästi osasi. Tiina-tädin posket punottivat epäilyksestä, mitenkä ajattelemattomasta lupauksesta pääsisi. Sitte sai pikku parooni paljon ylistyksiä taidostansa, joka oli hyvän muistinsa todiste. Sitte sanoi tahtovansa nyt, samoin kuin ainakin pitää lupauksensa, jos vaan Aatolvin luonto sallisi hänen itse nauraa ja antaa toisten tehdä pilkkaa vanhasta opettajattarestansa, joka hänen hyväksensä oli tehnyt tällaisen ajattelemattoman lupauksen.
Mutta eukko kuin otti asian näin vakavalta puolelta, niin lasten muoto yhtäkkiä kävi totiseksi ja he luopuivat vapaehtoisesti odotetusta huvista, jonka olisivat saaneet opettajansa kustannuksella.