Kyynel silmin vastasi pieni parooni: ei suinkaan Tiina-tädin minun tähteni ole tarvis senlaista tehdä. Tästä alkaen rupeen oikein ahkeraksi. Liikutettuna likisti vanhus kiitollisen lapsen syliinsä.
Vastoin naisten tapaa, oli Tiina-täti hyvin halukas tietämään valtio-uutisia. Hän käski lasten pitää korvansa auki, milloin kotona kuulivat herrain niitä keskustelevan, että muka hänkin saisi kuulla maailman menoista.
Mutta pian huomattiin, kenen asioita lapset ajoivat. Sentähden pilan vuoksi annettiin lasten toisinaan viedä Tiina-tädille varsin eriskummasia uutisia, joita lapset sanoivat kuulleensa "papalta itseltä."
Muitten muassa kertoi eräs pieni tyttö kerran, viimes yönä tulleen tiedon, että jäämeren kansasto oli alkanut kapinan ja väkirynnäköllä ottanut itse pohjan navan ja että voittava joukko nyt olisi tulemaisillaan Ouluun, jossa olivat uhanneet kuolijaksi ampua kaikki vanhat piiat ja mamselit.
"Sinä haastelet tuhmia ja panet sekasotkua", sanoi Tiina-täti lapselle, joka odotti kiitoksia tai makiaista suuresta uutisestansa ja hyvästä muistostansa. Mutta kuitenkin rupesi tädin korvia kuumottamaan. Itseksensä ajatteli hän: joku perä siinä toki lienee; mun on meneminen ottamaan asiasta selvon. "Te pääsette vapaaksi lapset", kuului ihanan soiton tavalla heidän pienissä korvissansa ja yhtä sukkelaan kuin eukko oli saanut sinisen kapottinsa, olivat lapsetkin kadulla ja pian jokainen omassa kodissaan, voileivät kädessä.
Tiina-täti kiiruhti likimäisen naapurin luo, saadaksensa todenperäisen selvon tästä tärkeästä uutisesta.
Mutta isäntä oli tämän uutisen levittäjäin kanssa liitossa, niin että se vaan vakuutti asian, joten se eukon silmissä tuli vieläkin toden mukaisemmaksi. Eukko juoksi heti kotiinsa, tuntein mahaansa kivistelevän.
Pelosta väristen kokosi nyt pienen hopea-varastonsa, jonka muka tahtoi ryöstöstä varjella, sitoen sen ja mitä hänellä muuta oli kalliimpaa myttyyn, jonka kätki lastuihin puuvajansa perään.
Tämän tehtyä kiiruhti sisarellensa ilmoittamaan lähestyvää vaaraa.
Tämä oivalsi heti herrojen kurit, lohdutti peljästynyttä sisartansa, joka muka ei ollut joutunut asiaa tarkemmin miettimään. Mutta nyt kuin näki itsestänsä tehdyn julkista pilkkaa, päätti hän ei enää uskoa lasten valtiollisia ilmoituksia eikä niitä enää sietääkkään.