"Ei, Agnes ei saa tulla; parempi että pyytäisit Pamelaa, hyvä lapsi."
Mutta Pamela ei ollut halukas tueksi. Hän oli hintelä, kuten Charlotte oli sanonut, heikko ruumiiltaan, ja hänen jäseniänsä kivisti helposti. Hän epäröitsi.
"Älä vaivaudu", sanoi Charlotte nopeasti. "Pääsenhän tästä eteenpäin nyt, kun olen levännyt. Mutta kovalle se ottaa ja käy rasittavaksi neiti Thornhillille; hänen täytyy kannattaa koko painoani."
Jennet, joka oli kulkenut edeltä, kuuli näinä sanat ja palasi heti toisten luo.
"Ehkä sallit minun auttaa itseäsi neiti Thornhillin tähden", sanoi hän hiljaa.
Puna nousi Charlotten kalpeille kasvoille; hän vastaanotti tarjotun käsivarren lausumalla juhlallisesti "kiitos", ja kaikki kolme liikkuivat verkalleen eteenpäin.
Kulku oli nyt varmempaa ja tasaisempaa; Jennet oli hyvin vahva; ja kun Charlotte huomasi itseänsä tuettavan ja melkein kannettavan eteenpäin, hän ajatteli hymyn vivahdus suupielessä noita "aurankurjen tyttäriä", jotka aina olivat Ida-prinsessan kutsuttavina ja käskettävinä. Vaikka hänen tuskansa olikin suuri, se ei estänyt häntä silloin tällöin vaivihkaa vilkaisemasta pitkään, komeaan tyttöön, jonka käsivarteen hän nojasi. Jennetiä ei kuorma näyttänyt ollenkaan rasittavan; hän kantoi sen aivan keveästi; ja kuitenkin hänen voimaansa liittyi sellainen hellätunteinen lempeys, että se lopulta liikutti Charlotten ylpeätä sydäntä.
Heidän vihdoin päästyään takaisin maantielle neiti Thornhill kutsui nopeasti ajurin. Hän jätti Charlotten Agnes Quintonin ja Jennetin huostaan, käski ajamaan asemalle ja seurasi itse jalkaisin Pamela Ryen ja Minnie Woodin kanssa.
Jennet havaitsi pian, että hänen palveluksensa jo olivat tervetulleita. Hänen ponnistuksensa Charlotten mukavuudeksi palkittiin hiljaisella kiitollisuudella, ja heidän pysähtyessään rautatieasemalle tyttö kääntyi luottavaisesti voimakkaaseen toveriinsa. Agnes Quinton maksoi ajurin, ja kolmisin he menivät odotushuoneeseen vuottaakseen siellä neiti Thornhillin ja toisten tyttöjen saapumista.
Charlotte oli hiljaa ja kovin kalpea. Monesta olisi ollut vaikeata uskoa, että hän tuon rohkean ja kylmän pinnan alla aina oli kätkenyt herkän ja perin tuntehikkaan luonteen. Hänen uhmailunsa oli vain huntu, jonka alla piili paljon lempeyttä ja naisellisuutta. Jennet oli alusta pitäen aavistellut tuossa näkyväisessä Charlottessa olevan salattuna toisen Charlotte Ashleyn; ja tänään hän oli sen vilahdukselta nähnytkin.