"Saat kokea, että opettaminen on raskasta työtä. En luule, että minä voisin opettaa", sanoi Charlotte säälivästi.
"En minäkään luule, että se toimi sinulle sopisi. Mutta tiemme ovat meille viitoitetut, näethän", Jennet lausui luottavaisesti. "Sinä olet määrätty hienoksi maailmannaiseksi ja minä taas vaatimattomiin maalaisoloihin elämäni loppuun asti."
Kunpa he olisivat tietäneet, miten nämä kuvat vastaisuudessa tulivat vaihtumaan!
"Kuka Derrick on?" kysyi Charlotte hetkisen vaiettuaan.
"Veljeni. Hän on minua vuotta vanhempi, ja olemme aina olleet mitä hartaimmat toverit."
"Onko hän synkkämielinen kuten Jacques?"
"Kyllä, hiukan. Isä sanoo, että muutamia poikia voi muovata millaisiksi tahansa ja kasvattaa heidät mihin toimeen hyvänsä; mutta Derrick ei ole niitä. Hän on niin hyväluontoinen nuorukainen, että hän kärsivällisesti uurastaa maan töissä; mutta sydämessään hän ei siitä laisinkaan pidä, ja raskasta on puuhata sellaisessa työssä, missä sydän ei ole mukana."
Charlotten myötätunto oli herännyt. Jos hän olisi ollut terve ja reipas, kuten tavallista, kertomus Derrickistä ja hänen koettelemuksistaan ehkei olisi häntä viehättänyt. Mutta tuntien itsensä raukeaksi ja väsyneeksi hän oli tyynessä mielentilassa, ja sellaisessa mielentilassa se, mikä hänen luonteessaan oli parasta, tavallisesti nousi pinnalle.
"Miksi hän tahtoisi tulla?" kysyi tyttö.
"Papiksi. Ennen kaikkea hän tahtoisi päästä opistoon. Hän sanoo aina, ettei koskaan pitäisi yrittää opettaa muita, ellei ole opetusalalle perusteellisesti valmistautunut. Mutta ei ole mitään toivoa hänen opistoon pääsemisestään."