"Miksi ei?" Charlotte alkoi innostua. "Jos hän on aivan tosissaan, hän varmaan onnistuu. On epäilemättä suuri vahinko tukehduttaa hyvä taipumus!"
"Ah, kukaan ei halua sitä tukehduttaa! Isä tekisi mitä tahansa Derrickin vuoksi, mutta hän ei ole kyllin rikas maksaakseen opistokuluja; ja toisinaan olen toivonut, että täti Belfont olisi lähettänyt Derrickin Oxfordiin, sensijaan että lähetti minut tänne."
Jennet oli lausunut ajatuksensa enempää miettimättä ja melkein unohtaen, että hänen toverinsa oli uusi tuttavuus. Mutta Charlotten terävä korva oli kiintynyt nimeen, joka oli hänelle tuttu.
"Me tunnemme muutamia Belfonteja", sanoi hän, "he asuvat Park Lanen varrella. Isäni tutustui kenraali Belfontiin Intiassa."
"Judith-täti meni naimisiin kenraali Belfontin veljen kanssa", huudahti
Jennet koruttomasti. "Hänen miehensä on kuollut."
"Ja leski on luullakseni varakas? Belfontin suvulla on melkoisesti rahoja."
"Niin, hän on varakas; äiti ja täti Judith Belfont ovat sisarukset, ja kun Judith-tädillä ei ole lapsia, hän on osoittanut harrastusta minuun."
"Sinusta voi vielä tulla perijätär!" virkkoi Charlotte miettiväisestä. "Mielestäni sinun pitäisi koettaa olla enemmän… enemmän maailmallinen, käsitäthän."
Jennetin syvät, harmaat silmät avautuivat kummastuneina.
"Se ei ole mahdollista", vastasi hän suoraan tapaansa. "Enkä ymmärrä, miksi minun pitäisi oppia maailmallisuutta. Kun kasvatukseni on päättynyt, palaan omaan kyläämme, eikä siellä kukaan maailman menosta paljoa tiedä."