Syrjäisessä kylässä kasvaneena Jennetimme ei ollut laisinkaan tutustunut "seurapiirien" romaaneihin. Kirjan nimilehdellä mainitusta tekijästä hän ei ollut koskaan kuullut; ja kuitenkin oli hänen nimensä laajalti tunnettu. Tyttö ei tiennyt, että tämä teos oli niitä, joita monet isät, aviomiehet ja veljet eivät haluaisi nähdä kotiensa pöydällä, eikä hän pysähtynyt itseltänsä kysymään, tekikö hän oikein avatessaan sen.
Paikka ja hetki olivat otolliset lukemiselle. Isossa suojassa oli neljä ikkunaa, ja syksyn aurinko paistoi rauhallisesti seinille. Katsahtaen ulos Jennet näki tyynen taivaan puutarhan puiden yläpuolella ja pari, kolme vilkasta varpusta hyppimässä oksalta oksalle. Hän oli tuntenut itsensä alakuloiseksi ja yksinäiseksi, ja nyt tarjosi kirja hänelle uuden viihdykkeen, missä hän voisi unohtaa itsensä ja omat huolensa. Kuinka onnellinen hän olisikaan istuessaan täällä päiväpaisteessa ja hiljaa ajelehtiessaan kirjojen maailmaan!
Ainoastaan ne, jotka intohimoisesti rakastavat lukemista, voivat arvostella, kuinka voimakas Jennetin kiusaus oli. Mutta monet meistä muistavat kyllä ne ihanat hetket, jotka olemme viettäneet jonkun romuhuoneen permannolla hupaisa kirja polvillamme. Noina kultaisina päivinä olimme liian nuoret välittääksemme istuinpaikkamme kovuudesta; luimme yhä eteenpäin päätämme koskaan pakottamatta, silmiemme koskaan väsymättä, kunnes meiltä katosi kaikki tietoisuus todellisesta ympäristöstä ja elimme ja liikuimme ja tunsimme vain romaanimme sankarien ja sankarittarien mukana.
Kengännauha unohtui. Jennet ei edes pysähtynyt laatikkoa sulkemaan.
Hän vaipui päiväpaisteiselle paikalle lattialle ja "alotti alusta"; ja hyvin kiehtova alku se olikin.
Se vei hänet maailmaan, josta hän ei koskaan ollut edes uneksinut, sulotuoksuiseen ilmakehään, missä muodinmukaiset kaunottaret liikkuivat laahaten silkkiliepeitänsä marmorilattioilla ja pudotellen harvinaisia kukkia valkoisista käsistään. Kaikki värit olivat lämpöisiä, uhkeita ja pehmeitä; kaikilla miehillä oli arvonimet; kaikki naiset olivat vastustamattoman suloisia ja omistivat satumaisen kalliita jalokiviä. Näin luki Jennet yhä edemmäksi ja edemmäksi, unohtaen, ajan kulun, unohtaen, että häntä voitaisiin häiritä. Kirja oli vallannut hänen ruumiinsa ja sielunsa, ja hän istui liikahtamatta kuin lumouksen alaisena.
Mutta neiti Sand, laitoksen vanhin opettajatar, oli henkilö, johon voimakkaimmatkaan lumot eivät tehonneet. Hänellä oli niin rautainen ruumis ja päättäväinen tahto, että hän halveksi sunnuntain iltapäiväksi suotua leppoista lepoakin. Tiedettiin, että rouva Mayfield itse toisinaan katseli häntä pelonsekaisella ihmettelyllä. Hänen työkykynsä ja väsymätön valppautensa oli miltei yliluonnollista. Hän ei koskaan kaivannut lepoa, hänen harvat lupapäivänsä olivat hänelle vastenmieliset, ja hän selitti täysin todenmukaisesti, että hän oli onnellinen ainoastaan täyttäessään velvollisuutensa. Ehkä hän siinä meni liiallisuuksiin ja senvuoksi kuihtui ja kävi nyreäksi. Tapaa kai useammin sellaisia, jotka tekevät työnsä vaillinaisesti, kuin liian työteliäitä; mutta viimemainitut ovat aivan yhtä ärsyttäviä lähimmäisilleen. Neiti Sand ei ollut suosittu koulussa, jonka hyväksi hän tuhlasi tavattoman määrän tarmoansa.
Jennet ei ollut viettänyt kyllin pitkää aikaa Pyhän Annan opistossa tunteakseen neiti Sandin hyökkäilytavat. Tällä oli ikäänkuin pesä jokaisessa huoneuston osassa ja sieltä hän iski pahaa aavistamattomien tyttöjen niskaan, peljästyttäen heidät tolkuttomiksi, musertaen heidän tarmonsa ja riistäen heiltä kaiken kyvyn itsepuolustukseen.
Jonkun kerran hän oli tullut hyökänneeksi viattomien yhtä hyvin kuin syyllistenkin kimppuun; mutta näistä erehdyksistä rouva Mayfield oli häntä kahden kesken niin ankarasti nuhdellut, että hän nyttemmin kyllä varoi iskemästä harhaan. Hän epäili jokaista. Jos tytöt eivät olleet ilkivaltaisia, johtui se muka tilaisuuden eikä suinkaan taipumuksen puutteesta; elleivät palvelijattaret varastaneet, oli se huolellisen silmälläpidon tulos. Ja koska hän ei salannut epäluottamustaan ihmisluontoon, ei ollut ihmeellistä, että ihmisluonto aina olikin sotajalalla häntä vastaan.
Jennetin saapumisesta asti neiti Sand oli epäilevin silmin vaaninut hänen tekojansa. Niin pitkä, niin kaunis ja niin hillitty tyttö varmaankin kaikessa hiljaisuudessa kykeni mihin häijyyksiin tahansa. Neiti Sand oli päättänyt yllättää hänet jostakin, ja se hänelle vihdoin varsin loistavasti onnistuikin.